Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaurakerma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaurakerma. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. toukokuuta 2011

Mansikkaleivokset lehtitaikinalla

Itse en piittaa lehtitaikinasta kuin pinaatti-feta-piiraassa, joten tämä ohje jäi minulle hieman etäiseksi. Mutta täyte oli mansikoineen niin hyvää, että ohje on julkaisun arvoinen! Käyttäisinkin jälkiruokana pelkän täytteen ja mansikat - naminami!


250 g lehtitaikinalevyjä

250 g (noin 0,5 l) mansikoita
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl tomusokeria

1 dl kauravispiä tai muuta vaahtoutuvaa kasvikermaa
0,5 pkt soijatuorejuustoa tai 1 dl valutettua maustamatonta soijajugurttia
1 rkl tomusokeria
0,25 tl vaniljaa tai 1 tl vaniljasokeria
0,5 sitruunan raastettu kuori, vain keltainen osa tai 1rkl  sitruslikööriä

Koristeeksi
paahdettuja mantelilastuja 

Leikkaa mansikat kahtia ja sekoita balsamiviinietikan ja sokerin kanssa ja jätä marinoitumaan noin tunniksi. Jos käytät pakastemansikoita, laita mansikat marinadiin jäisinä.

Leikkaa lehtitaikinalevyt puoliksi neliöiksi. Viillä veitsellä kevyesti, ei taikinan läpi,kuhunkin palaan neliö noin sentin päähän reunoista. Voitele reunat soijamaidolla tai vedellä. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 5-10 minuuttia. Jäähdytä. Paina taikinalevyjen kohonnut keskiosa haarukalla alas. 

Vatkaa kauravispi, tuorejuusto, sokeri ja sitruunan kuori kuohkeaksi. Täytä leivosten keskiosa kermaseoksella ja nosta marinadista mansikoita kerman päälle. Koristele paahdetuilla mantelilastuilla.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Minttusuklaaruudut

Minttukreemi on minun suuri suosikkini ja ohjeen kreemi on täydellinen! Pohjan tekisin itse toisin - käyttäisin esim. edellisen toffee-banaanipalan pohjaa. Minttukreemi on kuitenkin jotain niin ihanaa, että voisin syödä tästä herkusta vain sitä - lusikkakaupalla! Suklaakuorrute on myös erittäin onnistunut. 

 
Pohja:
50 g margariinia
75 g tummaa suklaata
2 dl soijamaitoa
1 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljaa tai 1 tl vaniljasokeria

Kostutukseen:
2 rkl soijamaitoa

Minttukreemi:
125 g margariinia
2,5 dl tomusokeria
2 rkl soijamaitoa
0,25-0,5 tl minttuöljyä tai 1 tl minttuaromia tai maun mukaan
muutama tippa vihreää elintarvikeväriä

Suklaakuorrute:
0,5 dl kaurakermaa
75 g tummaa suklaata

Sulata suklaa ja margariini, sekoita joukkoon loput pohjan ainekset. laita uunipellill leivinpaperi ja levitä taikina leivinpaperille noin 20 x 20 cm:n kokoiseksi levyksi. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Kostuta pohja ja anna jäähtyä. Tee sillä välin täyte ja suklaakuorrutus: Vatkaa kreemin ainekset kuohkeaksi vaahdoksi. Kuumenna suklaakuorrutusta varten kaurakerma kattilassa, pilko siihen suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä hetki.

Levitä kreemi pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Kuorruta suklaalla. Leikkaa leivokset kuumaan veteen kastetulla terävällä veitsellä ruuduiksi.  

perjantai 6. toukokuuta 2011

Lehti - herkullinen leivoskokonaisuus

Tämän herkun ohje on ehkä haasteellisimmasta päästä, mutta ohjeita seuraamalla herkun onnistuu tekemään melko kokematonkin leipuri. 

















Taikinat

1.
1,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl sokeria
1dl soijamaitoa
1rkl rypsiöljy

2.
1,5dl vehnäjauhoja
1,5rkl kaakaota
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl sokeria
1dl soijamaitoa
1rkl rypsiöljy

Sekoita molemmissa taikinoissa ensin kuivat aineet yhteen ja lisää sitten
soijamaito ja rypsiöljy mahdollisimman vähällä sekoittamisella taikinan
sitkistymisen estämiseksi.
Vuoraa korkeampi leivinpelti leivinpaperilla ja tee kaksivärinen
kääsretorttu; levitä vaalea seos toiselle puolelle ja tumma seos toiselle,
niin että keskelle tulee selkeä raja.
Paista 225 asteessa 8- 10 min.
Kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Leikkaa pohja kolmeen samankokoiseen osaan niin että yhdessä yhdistyvät tumma ja vaalea massa,  toisessa pelkästään vaalea ja kolmannessa vain tumma.

Täyttäminen

200g mustaherukoita
n.2dl omenahilloa (mielellään itsetehtyä)
2dl kaurakermaa (esim. Go Green)
(0,5dl omenamehua)

Laita pohjimmaiseksi vaalea levy ja levitä päälle omenahillo ja puolet notkistetusta kaurakermasta.
Laita päälle tumma levy. Tilsi haarukalla mustakerukoita hieman
rikki ja levitä pohjalle, jonka päälle loppu kerma.
Viimeisenä päälle tulee tumma/vaalea levy. Valitse se puoli, jonka kumosit
leivinpaperin päälle koska se on yleensä siistimpi. Siisti kakun reunat.

(Jos tarjoat leivokset samana päivänä, kostuta jokainen kerros omenamehulla. Jos tarjoat vasta seuraavana päivänä, voit jättää kostutuksen väliin koska itse pohja on tarpeeksi kostea.)

Leikkaa kakkupitkosta nyt n.4cm paloja, niitä pitäisi tulla n.7 kpl.
Voit myös leikata isompia paloja jos haluat koristella leivokset runsaasti esimerkiksi marsipaanilehdillä. Tee kuitenkin kaikista paloista samankokoisia.
Jos haluat kokeilla LEHTEÄ, leikkaa kakusta hieman vinoon "kolmiota", joita
tulee hieman enemmän.

Koristelu

Voit koristella palat KAURAKERMALLA, MARSIPAANILLA tai millä haluat.

Jos haluat tehdä lehtiä, sahaa kolmioista hieman lehden mallisia ja kuorruta
ne ohuelti KAURAKERMALLA.
Lämmitä VIHREÄÄ MARSIPAANIA käsissäsi ja kaulitse se sopivan kokoiseksi
TOMUSOKERIA apuna käyttäen.
Laita varovasti "lehden" päälle ja siloittele varovasti päältä alaspäin
muotoillen lehteä.
Tee lopuksi lehden suonet esim. lusikan päällä, älä kuitenkaan millään liian
terävällä välineellä.

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Banaani-toffeepalat


Ehkä itse vähentäisin maapähkinävoin määrää tässä ohjeessa - tai miettisin sen käyttöä ylipäätään. Pohja on toimiva, koska siinä on banaani makeuttamassa ja pehmittämässä mukavasti makua. Myös päällisen suklaakuorrute on toimiva ja herkullinen. Toffeekastikkeen herkullinen kinuskimaisuus tulee raakaruokosokerista - nam!

 
Pohja:
75 g margariinia
1 dl täysruokosokeria
1 banaani muussattuna
2 dl täysjyväjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl vaniljaa tai 1 tl vaniljasokeria

Pähkinäkreemi:
2 dl kauravispiä tai muuta vaahtoutuvaa kasvikermaa
1 dl maapähkinävoita

Toffeekastike:
2 dl kaurakermaa
1 dl täysruokosokeria
2 rkl margariinia

Suklaakuorrute:
0,5 dl kaurakermaa
75 d tummaa suklaata

Tee toffeekastike ensin. Mittaa kattilaan kaurakerma ja sokeri. Kuumenna ja sekoita kunnes sokeri on sulanut. Keitä sekoittamatta kunnes seos on tummentunut ja paksuuntunut, noin 15-20 minuuttia. Sekoita margariini joukkoon ja jäähdytä kastike.

Valmista pohja vaahdottamalla margariini ja sokeri. Lisää muussattu banaani ja loput ainekset. Sekoita tasaiseksi. Voitele noin 20 x 20 cm:n uunivuoka ja kumoa taikina siihen. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia. Jäähdytä ja kumoa kakku vasta hyvin jäähtyneenä.

Tee pähkinäkreemi vatkaamalla kerma ja maapähkinävoi kuohkeaksi tahnaksi. Kuumenna suklaakuorrutetta varten kaurakerma, paloittele siihen suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut.

Levitä jäähtyneelle pohjalle ensin toffeekastike, sitten pähkinäkreemi ja päällystä lopuksi suklaakuorrutteella. Leikkaa kuumaan veteen kastetulla terävällä veitsellä paloiksi.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Lakupilvi - todellisille lakufaneille

Tämä on sitten tosi-lakustin herkku. Muut saattavat jäädä hämmennyksestä nikottelemaan kuten tuomaristo - 
mutta voin hyvin nähdä sieluni silmin lakufanien linkittävän tätä toisilleen ja herkuttelevan innoissaan!




Taikina

1.
200g vehnäjauhoja
225g sokeria
10g soodaa
20g kaakaota
80g tummaa suklaata

2.
2,5dl vettä
0,5dl rypsiöljyä
1,5rkl lakritsi- likööriä (esim. Koskenkorva)

3.
2rkl (omena)viinietikkaa

Sekoita 1. kohdan ainekset keskenään.
Sekoita 2. kohdan ainekset keskenään ja lisää kuiviin aineksiin.
Lisää lopuksi omenaviinietikka ja sekoita mahdollisimman vähän ettei taikina sitkisty.

Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija n.22cm).
Paista uunissa 180 asteessa 40-50 min.
Laita ensimmäisten 20 min jälkeen kakun päälle leivinpaperi ettei se saa liikaa väriä.
Anna uunista oton jälkeen jäähtyä 15 min, kumoa sitten ja anna maustua seuraavan päivään.

Koristelu

2dl kaurakermaa (esim. Go Green)
lakritsia (esim. Pandan Original Lakristipala)
tummaa suklaata
lakritsi- likööriä

Notkista kaurakerma ja levitä kakun päälle. Koristele lakritsilla ja suklaalla, valuta varovasti päälle likööriä.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vadelmainen suklaamoussekakku, josta tuli suosikkini!

Tämä kakku oli mielestäni aivan ihana! Oma henkilökohtainen vahva suosikkini:) Tätä tulen tekemään itsekin, niin lähellä se oli omia ohjeitani ja lempimakujani. Gluteenittoman tästä saa käyttämällä 2/3 riisijauhoja ja 1/3 dl perunajauhoja.


Herkullisuus: Suussa sulava
Kauneus: Katsojan silmissä
Hyvä rakenne: Löytyy
Helppo toteutettavuus: Kaikki ainekset löytyvät pienehköstäkin kaupasta, jopa Lapinjärveltä. Kakun voi tarvittaessa tehdä viikkoja etukäteen ja pakastaa. Vain koristelu pitää tehdä samana tai edellisenä päivänä. Kakusta saa helposti kauniin.
Muunneltavuus: Kakun päälle voi tehdä kiilteen mehusta ja hyytelösokerista, jolloin kakusta voi tehdä lähes minkä värisen tahansa. Pohjan voi tehdä kokonaan eri tavalla, esimerkiksi keksi-margariiniseoksesta, jolloin kakusta saa helposti gluteenittoman version, mutta ulkonäkö on kuitenkin samanlainen.

AINEKSET
 Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl (luomu)kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
0,3 dl rypsiöljyä
3dl kauramaitoa
0,5 tl etikkaa
½ dl tummaa luomusuklaata rouheena

Täyte
1dl mustaherukkahilloa
2 dl vadelmia
kauramaitoa kostutukseen

Mousse
4 dl vispautuvaa kaurakermaa
1 pkt (300g) pehmeää silkentofua tai 1 prk (500g) maustamatonta soijajogurttia yön yli valutettuna
2 kukkuraruokalusikallista sokeria
300 g tummaa luomusuklaata
2 tl vaniljasokeria

Koristelu

100 g tummaa suklaata
Kokonaisia pakastevadelmia (Mariannen huom! Käytä vain kotimaisia vadelmia tai sitten muita marjoja, sillä ulkomaiset pakastevadelmat pitää kiehauttaa tai kuumentaa ennen käyttöä - niistä voi saada ikävän pöpön muutoin!)

TEKEMINEN

Pohja

1. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija noin 24cm) leivinpaperilla.
2. Sekoita kauramaito, sokeri ja etikka keskenään vispilällä niin että neste hieman vaahtoaa. Lisää öljy.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään
4. Sekoita varovasti puuhaarukalla kuivat ja märät aineet keskenään. Sekoita vain sen verran kuin on pakko. Ei haittaa, jos jää vähän paakkuja. Lisää lopuksi suklaarouhe varovasti kääntäen.
5. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 40 min
6.  Kun kakku on jäähtynyt, ota pois vuuan reunat. Leikkaa ylimääräiset leivinpaperit pois (siis niin, että pohjaan jää leivinpaperi).
7. Leikkaa reunoista pois muutama sentti 
8. Halkaise kakku ja täytä

Täyttäminen

  1. Kostuta kakku kauramaidolla. Laita mustaherukkahillo ja vajaa puolet täytteen vadelmista väliin. 
  2. Laita kakun päällimmäinen kerros toisinpäin (vadelmat pysyvät tällöin paremmin päällä) ja paina kakkua hieman kasaan että se tiivistyy. Asettele vadelmat kakun päälle. Kakku ei näytä tässä vaiheessa kovin kauniilta, mutta ei hätää, asia korjaantuu pian.
Mousse

  1. Vaahdota kerma kuohkeaksi (noin 2 min monitoimikoneella)
  2. Lisää tofu ja sokerit ja sekoita vielä hieman
  3. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää seokseen. Vatkaa niin, että seoksesta tulee tasainen.
  4. Pese irtopohjavuoan reunukset, voitele se kasvimargariinilla ja laita paikoilleen. Levitä mousse niin, että se tulee tasaisesti reunoille ja päälle.
  5. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi. Tai jos kakku syödään myöhemmin, laita se pakkaseen tiiviisti muovipusseihin pakattuna ettei se saa pakastimen makua.
  6. Koska moussea jää hieman yli ja kakun reunuksiakin on jäljellä (noin 2 dl), voit dipata reunuksia ylimääräisessä moussessa ja syödä. Tällöin ei jää niin paljon harmittamaan, jos itse kakku menee vieraille.  
Suklaamousse

Tämä on kakun tekemisen hauskin vaihe. Mikäli et luota omiin taiteilijan taitoihisi, tulosta netistä Animalian vanha hiirilogo ja kopioi se leivinpaperille. Leikkaa hiiri reunoja myöten ja asettele se kakun päälle. Tee reunat esimerkiksi neulalla tai muulla terävällä esineellä ja ota leivinpaperi pois.

1. Ota irtopohjavuoan reunukset pois ja vedä kakku varovasti kauniimmalle tarjottimelle (voit ottaa kiinni pohjan leivinpaperista.
2. Sulata suklaa
3. Tee leivinpaperista tötterö ja laita suklaa siihen.  
4. Pursota suklaalla hiirikoriste ja teksti 50v.

Kakku on kaunis näinkin, varsinkin jos asettelet siihen vadelmia nätisti väriä antamaan.

Suklaareunat

Jos kuitenkin haluat tehdä viimeisen päälle, tee suklaalla kakkuun kauniit reunukset. Kuvasarja reunusten teosta seuraavassa blogissa:)
1. Leikkaa leivinpaperista tai vähän paksummasta muovista kakun reunan korkuiset kaksi suikaletta niin, että molemmat suikaleet ylettyvät reilusti puoli kakkua ympäri. Merkitse suikaleisiin tussilla, miten pitkän pätkän koristetta tarvitset. 

  1. Laita suikaleet leivinpaperiarkin päälle ja kiinnitä ne siihen teipillä.
  1. Sulata suklaa vesihauteessa ja laita se leivinpaperitötteröön                                                                                                                    
  1. Pursota suklaalla tiheä ristikko niin, että se ylettyy vähän alustana olevalle leivinpaperille.
  1. Anna koristeiden hieman jähmettyä, mutta ei kuitenkaan liikaa                                                                                           
  2. Ota pois ensimmäinen suikale alustasta, pingota se aluksi kakun reunaan ja asettele se kauniisti toisen puoleen kakkua. Paina pintaan kiinni. Toista sama toiselle suikaleelle. 
  1. Laita kakku jääkaappiin jotta suklaa jähmettyisi. Irrota muovi/leivinpaperi.
  1. Koristele vielä vadelmilla

torstai 3. maaliskuuta 2011

Vadelmat chilisuklaakastikkeessa


















200g pakastevadelmia (tai muita marjoja)
3/4 dl hyytelösokeria
3 dl vettä
25g chilisuklaata
½ dl sokeria
½ dl kaurakermaa
  1. Jaa jäiset vadelmat neljään pieneen lasikulhoon tai vastaaviin astioihin.
  2. Kiehauta vesi ja sekoita hyytelösokeri siihen. Anna jäähtyä pari minuuttia ja kaada sitten vadelmien päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa pari tuntia.
  3. Sulata sokeri ja suklaa kattilassa. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi.
  4. Kumoa vadelmakakut lautasille ja kaada kuumaa suklaakastiketta niiden viereen. Tarjoile heti.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Tomas Von Rettig, esteratsastaja
Kuvaaja: Liisa Valonen