Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. maaliskuuta 2011

Vadelmat chilisuklaakastikkeessa


















200g pakastevadelmia (tai muita marjoja)
3/4 dl hyytelösokeria
3 dl vettä
25g chilisuklaata
½ dl sokeria
½ dl kaurakermaa
  1. Jaa jäiset vadelmat neljään pieneen lasikulhoon tai vastaaviin astioihin.
  2. Kiehauta vesi ja sekoita hyytelösokeri siihen. Anna jäähtyä pari minuuttia ja kaada sitten vadelmien päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa pari tuntia.
  3. Sulata sokeri ja suklaa kattilassa. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi.
  4. Kumoa vadelmakakut lautasille ja kaada kuumaa suklaakastiketta niiden viereen. Tarjoile heti.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Tomas Von Rettig, esteratsastaja
Kuvaaja: Liisa Valonen

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Asure - tuhti turkkilainen kausijälkkäri


















G L V

1 kahvikuppi vehnänjyviä tai vain riisiä
1/3 kuppi valkoisia papuja tai kikherneitä tai molempia
1/3 kuppi riisiä
kuivattuja tai tuoreita hedelmiä oman maun mukaan: appelsiinia, omenaa, viikunoita, rusinoita, aprikoosia
ripaus kanelia
hipsaus neilikkaa

Koristeeksi:
granaattiomenan siemeniä
1 tl seesaminsiemeniä
maun mukaan pähkinöitä
  1. Vehnänjyvät ja valkoiset pavut/kikherneet liotetaan vedessä yön yli erillisissä astioissa.
  2. Seuraavana päivänä kaadetaan liotusvesi pois. Vehnät ja pavut/kikherneet keitetään kypsiksi uudessa vedessä, erillisissä kattiloissa.
  3. Keitetään riisi kypsäksi.
  4. Sekoita keitetyt ainekset keskenään: vehnä, riisi ja pavut.
  5. Kiehauta nopeasti uudelleen, jotta ylimääräinen neste haihtuu.
  6. Lisää kuivahedelmät tai tuoreita hedelmiä sekä mausteet.
  7. Lisää sokeria maun mukaan. Maista ja lisää sokeria tarvittaessa.
  8. Koristele kanelilla, neilikalla, seesamin siemenillä, pähkinöillä ja granaattiomenan siemenillä.
  9. Versioita lienee yhtä useita kuin on kokkejakin, joten vapaasti soveltamaan.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Vikkelästi valmistettu kesäjälkiruoka


















G L V

2½ dl vaniljakastiketta tai kauravaniljakastiketta
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kookoshiutaleita
muutama (gluteeniton) keksi
marjoja: tuoreita vadelmia, mansikoita, mustikoita, herukoita
  1. Nosta jälkiruoka-astiat jääkaappiin, jotta ne ovat kylmiä tarjoiluun. 
  2. Vatkaa vaniljakastike kuohkeaksi. Ripsauta mukaan vaniljasokeri ja kookoshiutaleet. 
  3. Halutessasi jälkiruoasta jämäkämmän, murenna keksejä joukkoon. 
  4. Annostele jälkiruoka-astioihin vaniljakastike ja marjat vuorotellen.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Appelsiiniriisijälkiruoka


















Tämä jälkiruoka kannattaa tehdä keitetyn riisin jämistä, niin ekologinen keittiöteko on tehty. Mitään ei mene hukkaan, eikä pientä määrää riisiä tarvitse keittää erikseen. Tämä oli lapsuuteni yksi ihanimmista jälkiruoista ja teen tätä aika usein näin aikuisenakin. 

G L V

3 dl keitettyä puuroriisiä tai täysjyväriisiä (edelliseltä aterialta jäänyt sopii hyvin, jos on suolatonta)
2 dl kylmää luomukermaa tai vatkautuvaa soijakermaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl raakaruokosokeria
4 luomuappelsiinia
  1. Keitä riisi, jos valmiiksi keitettyä ei ole.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi, samalla lisäten sokerit. Huomaat, että vaahto on valmista, kun se ei ole enää juoksevaa.
  3. Kuori appelsiinit ja silppua lohkot keittiösaksilla.
  4. Sekoita keitetty, kylmäksi jäähtynyt riisi ja appelsiinit kermavaahtoon. 
  5. Anna jäähtyä jääkaapissa noin tunnin verran. 
  6. Koristele pähkinärouheella tai appelsiiniviipaleilla. 
Resepti on Marianne Kiskolan Pikkumimmien keittokirjasta (Tammi 2008)

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Rommirusina-tofujäädyke














G L V

2 dl rusinoita
½ dl rommia
1 dl reilun kaupan kahvia
200 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%)
1 dl tomusokeria
1 pkt (300g) pehmeää tofua

  1. Mittaa rusinat ja rommi kulhoon ja peitä kulho. Anna maustua muutama tunti tai yön yli.
  2. Kuumenna kahvi ja sekoita suklaapalat joukkoon, kunnes suklaa on sulanut.
  3. Vatkaa kahvisuklaa, tomusokeri ja pehmeä tofu massaksi. Vatkaa viimeiseksi mukaan rommirusinat.
  4. Pakasta jäädyke kakkuvuoassa. Peitä vuoka kannella tai muovilla.
  5. Nosta kulho pakastimesta puoli tuntia ennen tarjoilua jääkaappiin. Jäädyke irtoaa helpommin kun kastat vuoan hetkeksi kuumaan veteen.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Luumu-pehmeä tofu-piiras














G L V

Tämä ohje neuvoo kahden suurenmoisen aineksen käyttöön: pehmeän tofun käyttöön juustokakussa juuston asemasta ja agar agarin käyttöön liivatteen asemasta. Tämä soveltuu lähes kaikkiin ruokavalioihin, joten on nappivalinta herkkupöytään. Luumusoseen asemasta voi käyttää myös muita soseita. Luumusoseesta tulee jännittävä marjapuuromainen, vaaleanpunainen väri. En piittaa kalorin laskennasta, mutta uskoisin tämän olevan täydellinen herkku painoaan tarkkaileville.

200 g kaurakeksejä tai gluteenittomia keksejä
½ dl sulaa maidotonta margariinia

TÄYTE:
2 dl luumusosetta
2 pkt (à 300g) pehmeää tofua
1½ dl reilun kaupan sokeria (tarkista luumusoseen sokeripitoisuus, jottei tule liian imelää)
2 tl vaniljasokeria
1 dl vettä
5 rkl agar agar-hiutaleita

  1. Sulata margariini kattilassa ja murenna keksit joukkoon.
  2. Levitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Painele muruseos tiukaksi pohjaksi leivinpaperin päälle.
  3. Valmista täyte: Sekoita tehosekoittimessa pehmeät tofut ja luumusose sekä sokerit.
  4. Kiehauta pienessä kattilassa vesi. Älä anna kuplia, vaan pidä tasalämmöllä. Sekoita agar agar-hiutaleet ja keitä hiljalleen 7-10 minuuttia.
  5. NYT TARKKANA! Kun agar agar on liennut täydellisesti veteen, toimi nopeasti, koska agar agar jähmettyy hetkessä. Kaada seos tehosekoittimeen tofuseoksen joukkoon, surauta kerran ja kaada täyte välittömästi muruseoksen päälle.
  6. Nosta piiras jäähtymään ja jähmettymään.
Mitä AGAR AGAR on? Agar agar on hiutalemaisessa muodossa oleva merilevä, jota käytetään liivatteen tavoin. Liivate on teurasjäte, joten se ei sovellu kasvissyöjälle tai vegaanille.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Vadelmaunelma

Vadelmaunelma


Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Pikkumimmien keittokirja" (kevät Tammi 2008)

1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä
1 prk (420 g) säilykeaprikooseja tai - persikoita
2½ dl vaniljakastiketta tai kauravaniljakastiketta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vadelmia

1) Laita cashewpähkinät ja 1 dl aprikoosien säilykemehu tehosekoittimeen. Halutessasi anna pähkinöiden turvota pari tuntia, jolloin lopputuloksena on pehmeämpi maku.
2) Nosta sivuun neljä aprikoosinpuolikasta ja siivuta ne.
3) Soseuta pähkinät.
4) Lisää vaniljakastike ja aprikoosit. Soseuta kuohkeaksi.
5) Nosta annosastioihin ensin muutama vadelma ja aprikoosisiivu. Kaada päälle cashew-vaniljakastike. Koristele vadelmilla ja cashewpähkinöillä.