Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

torstai 30. syyskuuta 2010

Puolukkajäädyke

Tämä jäädykeherkku on all-time-favorite:ni. Nautinnollisia puolukkahetkiä!

G L V 
6-10 hengelle


2 pkt Soyan pehmeää tofua
1 dl soijamaitoa
1-1½ dl raakaruokosokeria
2 rkl vaniljasokeria
4 dl puolukoita
  1. Soseuta pehmeä tofu ja maito sauvasekoittimella. Lisää seokseen sokerit sekä 2 dl puolukoita ja soseuta. 
  2. Sekoita lusikalla 2 dl kokonaisia puolukoita joukkoon. Kaada seos jäätymisen kestävään jäädyke- tai kakkuvuokaan. Pakasta yön yli.
  3. Saat jäädykkeen helposti irti pitämällä vuoan pohjaa hetken lämpimässä vedessä. Kumoa jäädyke tarjoilulautaselle ja tarjoa esimerkiksi kinuskikastikkeen kanssa. 
Puolukkajäädykkeen ohje Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen TOFU-keittokirjasta (Tammi 2005)

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Täytetyt tofu-ohukaiset


















L V
4-6 hengelle

OHUKAISTAIKINA:
3 dl ohrajauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 tl merisuolaa
3 tl raakaruokosokeria
1 l riisi- tai soijamaitoa
1 rkl auringonkukkaöljyä


TOFUTÄYTE:
2 sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
loraus oliiviöljyä
1 pkt (270g) savutofua
2 rkl tomaattipyreetä
2 tl mustapippurirouhetta
½-1 tl merisuolaa
soijakermaa
emmenta- tai soijajuustoraastetta
  1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada maito ja öljy niiden joukkoon. Jos käytät soijamaitoa, vähennä jauhojen määrää noin ½-1 desilitraa. Jos taas käytät gluteenitonta jauhoa, lisää maito pikkuhiljaa, jottei taikinasta tule liian paksua. Jos teet annoksesta gluteenittoman, käytä tofutäytteenä savutofun asemasta maustamatonta tofua.
  2. Vatkaa taikina huolellisesti. Anna turvota huoneen lämmössä 30 minuuttia. Paista letut. Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa täyte.
  3. Silppua sipulit ja kuullota niitä kevyesti öljytilkassa. Murustele savutofu joukkoon ja lisää mausteet. Paista hetki.
  4. Kaada seos erilliseen astiaan ja lisää soijakermaa sen verran, että saat taikinamaisen seoksen. Annostele tofuseosta lettujen päälle ja kääri ne rullalle. Varo laittamasta liikaa täytettä.
  5. Nosta letturullat uunivuokaan ja raasta niiden päälle juustoa. Laita rullat hetkeksi noin 200-asteiseen uuniin ja odota, kunnes juusto on sulanut. Tarjoa lämpimänä.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Marianne Kiskola

Kuvaaja: Liisa Valonen

tiistai 28. syyskuuta 2010

Gratinoitu sipulikeitto


















1 kg sipuleita
valkosipulinkynsiä maun mukaan
1 l mietoa kasvislientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1 laakerinlehti
pieni nippu tuoretta timjamia
pätkä grahampatonkia
150 g emmental-, raclette- tai muuta juustoraastetta
tilkka oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
  1. Kuori ja suikaloi sipulit sekä valkosipulit. Kuullota sipuleita hetki tilkassa oliiviöljyä. Lisää valkoviini, kasvisliemi, laakerinlehti ja kokonainen timjaminippu.
  2. Anna kiehua miedolla lämmöllä pari tuntia niin, että sipulit hautuvat aivan pehmeiksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Poista sitten laakerinlehti ja timjami sekä lisää suola ja mustapippuri.
  3. Jaa keitto uuninkestäviin kulhoihin, joista se myös tarjoillaan. Pilko patonki palasiksi keiton päälle ja ripottele juustoraaste päällimmäiseksi. Gratinoi uunissa 250 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes juusto saa kullanruskean värin.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Pia Viitanen
Kuvaaja: Liisa Valonen

maanantai 27. syyskuuta 2010

Ripsakat skonssit


 















G L V
10-12 kpl 

5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
aavistus suolaa
75 g margariinia tai voita
1 dl kuivattuja puolukoita
1 dl kuivattuja omenanpaloja
1 dl pähkinöitä
1 tl hunajaa tai siirappia
2 dl luomumaitoa tai kauramaitoa
  1. Säädä uuni 200 asteeseen.
  2. Sekoita kuivat aineet. Nypi huoneenlämpöinen margriini jauhoihin ja lisää puolukat, omenanpalat, pähkinät ja hunaja.
  3. Lisää maito ja sekoita taikina nopeasti, mutta älä vaivaa.
  4. Pyöräytä skonsseista "pullia" leivinpaperille uunipellille.
  5. Paista uunissa 15 minuuttia.
  6. Tarjoile lämpimänä ja voin tai sulatejuuston kera.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Euroopan paras Sacherkakku

G L

50 g reilun kaupan tummaa suklaata
75 g margariinia
3 luomukananmunaa
vajaa 1 dl raakaruokosokeria
1 1/4 dl vehnäjauhoja tai perunajauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE:
2½ dl aprikoosimarmeladia


KUORRUTUS:
150 g reilun kaupan tummaa suklaata
1 rkl margariinia
2 rkl lämmintä kahvia

Kostutukseen: Mehua
Koristeluun: Marjoja tai hedelmiä
  1. Säädä uuni 175 asteeseen. 
  2. Sulata suklaa ja margariini vesihauteessa. 
  3. Vaahdota munat ja sokeri.
  4. Lisää sulatettu suklaa ja margariini.
  5. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi. 
  6. Voitele ja sokeri irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan. 
  7. Paista kakkua uunissa noin 30 minuuttia. Kokeile hammastikulla kakun kypsyys. Jos taikinaa tarttuu tikkuun, on kakku vielä raakaa. 
  8. Anna kakun jäähtyä.
  9. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan ja levitä väliin aprikoosisose. 
  10. Sulata kuorrutusta varten suklaa vesihauteessa ja lisää siihen margariini ja kahvi. Sekoita tasaiseksi. 
  11. Levitä kuorrutus kakulle ja koristele marjoilla tai hedelmillä tai rouhitulla suklaalla. 
Keliakiavinkki: Tee 2 annosta ja paista ne erillisissä vuoissa, jos haluat kaksi kerrosta. Gluteeniton taikina ei nouse välttämättä samalla tavalla kuin vehnäinen. 

lauantai 25. syyskuuta 2010

Men's Passion Helmikuu 2009

Työskennellessäni Kuwaitissa jouduin kaikenlaisiin tilanteisiin - kuten Men's Passion-lehteen. Lehti ei ole niin hurja kuin nimi antaa ymmärtää, vaan tyylikäs, varakkaille herroille tarkoitettu uutuusautoja, koruja, sikareita, tuoksuja, ruokia ja menomestoja sekä kiinnostavia ihmisiä esittelevä paksu, kallis lehti. Samoihin aikoihin esiinnyin Good Morning Kuwaitin aamuohjelmassa kokkaamassa ja kertomassa luomusta. 




 

perjantai 24. syyskuuta 2010

Uunijuurekset


















G L V

4 porkkanaa
4 perunaa
2 punajuurta
2 palsternakkaa
1 iso bataatti
3-4 maa-artisokkaa
noin 1 dl oliiviöljyä
kuivattuja tai tuoreita yrttejä (esim. rosmariini, timjami, basilika)
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
  1. Lohko juurekset erikokoisiksi, isohkoiksi lohkoiksi.
  2. Laita lohkot uunivuokaan, lorauta päälle oliiviöljyä, yrttejä, pippuria ja suolaa. Sekoittele.
  3. Paista uunissa 200 asteessa noin tunti. Juurekset saavat olla reilusti kypsiä.  
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Inka Kallén, näyttelijä 
Ruokakuva: Liisa Valonen

torstai 23. syyskuuta 2010

Inkan ihanat pikkulinssit

G L V

350 g mustia puy-linssejä tai muita tummia linssejä
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 pieneksi silputtu punasipuli
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl rosmariinia
1 rkl sitruunamehua
8½ dl vettä
suolaa
mustapippuria
  1. Huuhtele ja valuta linssit.
  2. Kuumenna 1 rkl öljyä paksupohjaisessa padassa tai kasarissa. Lisää sipuli, valkosipuli ja rosmariini. Kuullota pari minuuttia.
  3. Lisää joukkoon huuhdellut linssit ja sekoittele vielä noin minuutti. 
  4. Lisää vesi. Kiehauta ja hauduta, kunnes suurin osa vedestä on imeytynyt linsseihin ja ne ovat kypsiä. 
  5. Lisää linsseihin sitruunamehua ja 2 rkl oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Inka Kallén, näyttelijä 

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Uuniomenat

Nyt omena-aikaan kannattaa herkutella uuniomenoilla jäätelön kera. Tämä Inkan ohje on herkullisimmasta päästä, mitä olen maistanut. 


















G L V

4 omenaa
kanelia
fariinisokeria
vaahterasiirappia
vaniljajäätelöä tai kaurajäätelöä
  1. Halkaise kuorelliset omenat kahtia ja poista siemenkodat. Asettele omenat uunipellille. Ripottele päälle kanelia ja fariinisokeria.
  2. Paista omenoita 200 asteessa noin 15-20 minuuttia tai kunnes ne näyttävät vähän ruskistuneilta ja pehmenneiltä. 
  3. Tarjoile vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kanssa.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Inka Kallén, näyttelijä
Ruokakuva: Liisa Valonen

tiistai 21. syyskuuta 2010

Jonnan maissi-pinaattipiiras


















G
noin 6 hengelle

POHJA: 
3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
125 g voita tai margariinia
1 munankeltuainen
1/4 tl yrttisuolaa
noin 2 rkl vettä

TÄYTE: 
250 g tuoretta tai 150 g pakastepinaattia
1 keltasipuli
1 rkl ruokaöljyä
1-2 tl kasvisfondia
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl timjamia
250 g raejuustoa tai 270 g tofua
250 g maissia
½-1 tl yrttisuolaa
4 tomaattia
2 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
2-3 dl juustoraastetta
  1. Sekoita suola jauhoihin ja lisää öljy (taikinan koostumuksen kuuluu olla tässä vaiheessa ryynimäinen). Lisää vettä vähän kerrallaan ja sekoita taikina tasaiseksi. 
  2. Anna taikinan vetäytyä ainakin tunnin ajan kylmässä. Kauli taikina pyöreäksi ja laita se voideltuun piirakkavuokaan. Paista 200 asteessa 10 minuuttia.
  3. Hienonna sipuli ja kuullota sitä öljyssä. Lisää hienonnettu pinaatti, kasvisfondi ja timjami. Paista, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut. Nosta pannu liedeltä ja sekoita joukkoon raejuusto tai kuutioitu tofu sekä yrttisuola. 
  4. Sekoita kananmunat kermaviiliin ja kaada seos täytteen joukkoon. 
  5. Kaada ainekset esipaistetun piirakkapohjan päälle ja asettele pinnalle maissit sekä tomaattiviipaleet. Halutessasi voit kuorruttaa piirakan juustoraasteella. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Jonna Järnefelt, näyttelijä 
Ruokakuva: Liisa Valonen

maanantai 20. syyskuuta 2010

Hirvipata



500 g hirvenpaistia
2 sipulia
3 porkkanaa
4 rkl voita tai margariinia
1 tl suolaa
7 katajanmarjaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 kasvis- tai lihaliemikuutio
3-5 dl vettä
  1. Puhdista ja paloittele liha. Kuivaa talouspaperilla.
  2. Sulata voi padassa ja ruskista lihat.
  3. Kuori ja silppua sipulit ja mittaa kaikki ainekset pataan. 
  4. Kypsennä parin tunnin ajan miedolla lämmöllä. Anna kiehua juuri sen verran, että neste poreilee hiljalleen. Lisää tarvittaessa nestettä.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Tanskalaiset vuokaleivokset



Tanskassa asuessani sain usein näitä jumalaisia leivoksia juhlissa. Opettelin tekemään niitä itsekin ja yllätyin, kuinka vaivatonta niiden valmistus itse asiassa onkaan. Voit tehdä taikina aikaisemmin, jopa paistaa piiraat valmiiksi ja täyttää etukäteen valmistetulla täytteellä vasta vähän ennen H-hetkeä. Nautinnollista herkuttelua! Jos teet gluteenittomista jauhoista, jähmetä taikina hyvin kylmäksi ennen vuokiin laittamista.



G
6-8 kpl
TAIKINA:
4 dl vehnäjauhoja tai gluteenittomia jauhoja
125 g voita tai margariinia
1 luomukananmunan keltuainen
½ dl vettä

TÄYTE: 
3 dl vispikermaa 
100 g jääkaappikylmää marsipaania
1 tl vaniljasokeria
1 rkl likööriä
5 dl marjoja esim. vadelmia, mustikoita, mansikoita

Koristeluun: 
Sitruunamelissaa
Tomusokeria
  1. Nypi jauhot voihin joko tehosekoittimella, haarukalla tai sormin. 
  2. Sekoita kananmunan keltuainen ja vesi joukkoon. 
  3. Peitä taikina ja nosta se jääkaappiin tunniksi. 
  4. Säädä uuni 225 asteeseen. 
  5. Voitele pienet vuoat. Ota taikinasta 6-8 palaa ja taputtele ne piirasvuokien pohjille ja reunoille. 
  6. Paista piiraita uunissa noin 12 minuuttia. 
  7. Kumoa piiraat vuoista ja anna niiden jäähtyä. 
  8. Vatkaa sillä välin kerma. Raasta jääkaappikylmä marsipaani juustoraastimella, sekoita joukkoon vaniljasokeri, likööri ja lopulta kermavaahto.
  9. Puhdista marjat ja paloittele isoimmat. 
  10. Nosta ensin marsipaani-kermavaahto piiraalle, asettele sitten marjat päälle. 
  11. Koristele sitruunamelissan lehdillä ja tomusokerilla.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Lipstikka-sienipasta




















6 dl pastaa
1 rkl oliiviöljyä
3-4 dl kuivattuja sieniä (tatteja, suppilovahveroita tai mustatorvisieniä)
noin ½ l vettä
4 rkl kuivattuja lipstikan lehtiä
1 dl kuivattua sipulia tai mietoa tuoretta sipulia
½ tl chilipulveria 
1 rkl merisuolaa
1-2 dl ranskankermaa
persiljaa
parmesaanijuustoraastetta
  1. Voit tehdä ohjeen joko kuivatuista tai tuoreista sienistä. Jos käytät tuoreita sieniä, paista neste niistä pois tai ryöppää ryöppäystä vaativat. Kuivatuissa sienissä toimi seuraavasti: Laita sienet veteen turpoamaan. Kun sienet ovat pehmenneet, keitä niitä kattilassa (käytä vettä, jossa sienet turvotettiin) noin 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä. Valuta.
  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada keitinvesi pois ja lisää öljy.  
  3. Lisää sienien sekaan sipuli, lipstikan lehdet, chili, suola ja ranskankerma.
  4. Kun kastike on valmista, sekoita se pastaan. Koristele persiljasilpulla ja parmesaanijuustolla.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005)
Kuvaaja: Liisa Valonen

perjantai 17. syyskuuta 2010

Aprikoosi-anis-keksit


















G L 

50 g margariinia
½ dl reilun kaupan sokeria
½ dl aprikoosimarmeladia
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl anista
2 dl neljän viljan hiutaleita tai kaurahiutaleita
1 luomukananmuna
  1. Säädä uuni 200 asteeseen. 
  2. Sulata margariini ja sekoita kaikki ainekset hyvin joukkoon. 
  3. Nosta lusikalla taikinasta keksejä leivinpaperille uunipellille.
  4. Paista uunissa 5-7 minuuttia.
  5. Anna jäähtyä ennen kuin nostat leivinpaperilta. 

torstai 16. syyskuuta 2010

Marianne kokkaa uudessa Evita-lehdessä

Uusimmassa Evita-lehdessä kokataan Antun kanssa syysmetsän herkkuja - kuten pähkinäisiä energiapatukoita koulutielle, sieni-savutofupiirasta, entisajan kurkkusalaattia, pitsistä omenaunelmaa ja suklaa-kaurakaakaota. Nami!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Helppo perunasalaatti pestolla


















G L V

1 kg keitettyjä, kuorittuja perunoita
200 g vihreitä papuja - tuoreita tai pakaste
3 vartta kevätsipulia tai purjon pehmeää sisusosaa
kourallinen villirucolaa
1 dl pestoa (kts.voimapeston ohje)
  1. Jos käytät tuoreita papuja, saksi papujen päät pois ja kiehauta papuja suolavedessä muutaman minuutin ajan. Papu saa jäädä hieman napakaksi.
  2. Paloittele keitetyt, jäähtyneet perunat ja silppua sipuli. Sekoita ainekset keskenään ja lisää pesto.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Voimapesto

Itse tehty pesto on helppo, nopea - ja hurjan herkullinen pikaruoka. Ehdit tehdä peston sillä välin kun pasta tai spagetti kiehuu.


G L V

2 dl auringonkukansiemeniä 
2 kourallista tuoretta pinaattia tai 1 pss pakastepinaattia
1½-2 dl rypsiöljyä tai oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl sitruunamehua
1 dl raastettua parmesaania tai ½ pkt Soyan pehmeää tofua - jos käytät tofua, lisää suolaa ½-1 tl.
  1. Paahda auringonkukansiemeniä kuivassa, kuumassa kasarissa. Sekoita koko ajan, jotteivät siemenet pala. 
  2. Soseuta ainekset tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa öljyä.
  3. Tarjoile pesto peitetyn täysjyväpastan kanssa tai levitä leivälle, lisää salaattiin tai suolaiseen leivontaan. 
  4. Pesto säilyy (tosin epäilen, että se syödään saman tien:) jääkaapissa suljetussa astiassa 5-7 päivää.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Tofumunakas eli proteiinipamaus

G L

2 luomukananmunaa
1 pkt (270g) Soyan maustamatonta tofua tai savutofua
1-1½ tl suolaa

LISÄKSI: 
Vihanneksia tai kalaa
  1. Riko haarukalla kananmunien rakenne ja sekoita joukkoon murennettu tofu sekä suola. 
  2. Lisää täytteeksi edelliseltä aterialta jääneitä vihanneksia tai kalaa. Paista pannulla kypsäksi.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

N.o 2 Cupcakes




















Kun oli puhetta cupcakes'ien kuorrutuksen kestävyydestä pakkasessa, tuli pyyntö helposta ohjeesta keliakiaperheelle. Tässäpä tämä N.o 2-cupcaken ohje. Enjoy!

G L 

½ levyä reilun kaupan tummaa suklaata (50g)
2 rkl raastettua sitruunan kuorta
2 dl perunajauhoja
2 riisijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kaakaojauhetta
aavistus suolaa
vajaa 2 dl sokeria
2 luomukananmunaa
2 rkl huoneenlämpöistä margariinia
2-3 dl soijamaitoa

Kuorrutus: 
Kermavaahtoa TAI
2 dl tomusokeria
2 dl tuorejuustoa
koristeluun marjoja, karkkeja tai esim. sitruunamelissaa
  1. Säädä uuni 200 asteeseen. 
  2. Raasta suklaa ja pestyn sitruunan kuori. Sekoita suklaa-sitruunaraaste kuivien ainesten kanssa. 
  3. Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi, lisää margariini ja jauhot. Lopuksi lisää varovasti soijamaitoa. Koska soijamaito sitoo tiukasti, ei haittaa, vaikka taikina olisi hieman löysää tässä vaiheessa. 
  4. Nosta taikinaa vuokiin ja paista 25 minuuttia.
  5. Valmista kuorrutus vatkaamalla tomusokeri ja tuorejuusto keskenään tahnaksi. 
  6.  Anna cupcakien jäähtyä ja levitä kuorrute vasta sitten. Koristele marjoilla tai yrteillä.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Syksyinen sienipiiras


















G

POHJA:
2 dl riisijauhoja
½ dl perunamuusijauhe
2 rkl margariinia
1 prk (250g) maitorahkaa

TÄYTE:  
½ l lampaankääpiä tai muita sieniä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl margariinia
1 prk soijakermaa
1 luomukananmuna
1 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria
1 tl kuivattua kirveliä
1 dl emmentalraastetta
  1. Säädä uuni 225 asteeseen. 
  2. Nypi pohjan ainekset toisiinsa. 
  3. Valmista täyte: Puhdista ja paloittele sienet. 
  4. Kuori ja silppua sipulit.
  5. Sulata margariini kasarissa ja kuullota sipulit. Lisää sienet ja kuumenna nopeasti, jotta neste haihtuu. 
  6. Siirrä kasari levyltä ja lisää loput ainekset paitsi juustoraaste. 
  7. Öljyä uunivuoka ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
  8. Kaada täyte taikinan päälle ja ripottele juustoraaste. 
  9. Paista uunissa noin 30 minuuttia.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Äidin puolukkamehu



Syksyn puolukkaiset maut kannattaa pullottaa ja nauttia talven mittaan vitamiinipommeina!


8 litraa puolukoita tai karpaloita
4 litraa vettä
50 g viinihappoa
½ kg sokeria mehulitraa kohti
  1. Survo puolukat. 
  2. Mittaa marjasurvoksen joukkoon vesi ja viinihappo.
  3. Anna mehustua vuorokausi kannen alla. 
  4. Siivilöi, lisää sokeri ja pullota puhtaisiin pulloihin.
  5. Säilytä viileässä. 
Ohje Marianne Kiskolan "KOTI-ruokaa koko perheelle"-kirjasta (Tammi 2009) 

torstai 9. syyskuuta 2010

Cupcaken pakastaminen

Vastaus lukijakysymykseen:
Moi! Olen tekemässä cupcakes synttäreilleni ja päälle tuorejuusto/tomusokerikuorrutus... tuli hienoja, tein eilen koe-erän. tiedtkö miten ko kuorrutus käyttäytyy pakastettaessa eli kärsiikö? En ole ennen tehnyt sellaista kuorrutusta ja haluisin tehdä ne etukäteen mahd pitkälle.

Hei - helpoimmalla pääset, kun teet cupcaket valmiiksi pakastimeen ja kuorrutat vasta juhla-aamuna sulaneet kakkuset. Sokerikuorrutuksella on tapana halkeilla pakastamisen yhteydessä. Suklaa-kermaviilikuorrutus kestää hieman paremmin. Jos aamulla on kuorrutuksen kanssa kiire, nosta vadelma tai karkki tai tomusokeria kuorrutteen päälle, niin katse menee koristeeseen, ei niinkään kuorrutteeseen. Hyviä juhlia! 

Iltasanomat 7.9.2010

Puolukkasämpylät




















Marjametsässä mukana Kia-ystävä ja kummityttöni Ella

L V
noin 20 kpl

1 omena
5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
5 dl sämpyläjauhoja
5 dl vaaleita speltjauhoja
50 g margariinia
kourallinen puolukoita
  1. Kuori ja raasta omena. 
  2. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se suoraan jauhojen joukkoon. Kuivahiivan kanssa muista käyttää kuumempaa vettä!
  3. Lisää suola ja sokeri. 
  4. Alusta jauhot joukkoon ja lisää viimeiseksi margariini ja puolukat. 
  5. Anna taikina kohota lämpimässä paikassa astiapyyhkeen alla. 
  6. Jauhota pöytä ja vaivaa taikina. Lisää tarvittaessa jauhoja ½-1 dl, jos taikina tuntuu liian löysältä. Varo kuitenkin lisäämästä liikaa, jottei sämpylöistä tule kovia.
  7. Jaa taikina kahtia tangoiksi ja paloittele tangot noin 20 palaan. Pyöräytä sämpylän muotoon. 
  8. Nosta sämpylät leivinpaperille, uunipellille. Nosta astialiina sämpylöiden päälle ja anna kohota. 
  9. Voitele sämpylät ennen uuniin nostamista hunajavedellä (loraus lämmintä vettä + 1 rkl hunajaa) tai siirappivedellä.
  10. Kuumenna uuni 225 asteeseen. 
  11. Paista sämpylöitä noin 15 minuuttia.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Sieneen ja puolukkaan, suomalainen!

Metsät notkuvat herkkuja - sieniä ja puolukoita - soilla saattaa olla karpaloitakin! Käydään korjaamassa herkut talteen - talvella on ihanaa nauttia päivän, parin puuhastuksen hedelmistä. Lisään lähipäivät blogiini herkullisia puolukka- ja sieniohjeita, jotta jokainen saisi herkutella näillä ilmaisilla, mutta korvaamattomilla herkuilla!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Suppilovahverokeitto - sienikeitto sesonkiin


















G L V

1 l suppilovahveroita tai muita sieniä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl margariinia tai voita
2 rkl vehnä- tai riisijauhoa
1 rkl kuivattua rakuunaa
8 dl vettä
1 tl rouhittua mustapippuria
1 kasvisliemikuutio
250 g voimakasta koskenlaskija-juustoa tai soijasulatejuustoa
1 prk (250ml) luomukermaa tai soijakermaa
  1. Puhdista sienet.
  2. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipuli.
  3. Kuumenna kasari ja höyrytä kosteus sienistä. 
  4. Kuumenna margariini paksupohjaisessa kattilassa ja kuullota sipulisilppu. Lisää sienet. 
  5. Lisää jauhot ja sekoita hyvin. 
  6. Lisää rakuuna, vesi, mustapippuri ja murenna joukkoon kasvisliemikuutio. 
  7. Keitä hiljalleen 20 minuuttia, sekoitellen. 
  8. Lisää sulatejuusto, lämmitä ja tarjoile leivän kera.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Koulutyttöjen kurpitsakeitto


"Kasvisruokia Aasiasta - Makumuistoja Intiasta ja Kaukoidästä"- kirjassani (Tammi 2007) julkaisin Koulutyttöjen kurpitsakeiton ohjeen. Koska kirja on loppuunmyyty, julkaisen keiton ohjeen tässä kurpitsa-sesongin kunniaksi:

G L V



½ l kurpitsan hedelmälihaa
½ l kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 porkkana
1 laakerinlehti
½ rkl curryjauhetta
1/4 tl cayennenpippuria
1 tl kurkumaa
1-2 tl suolaa


Lisäksi: Paahdettuja kurpitsansiemeniä ja soijakermaa/luomukermaa
  1. Koverra kurpitsoista hedelmäliha.
  2. Kiehauta kasvisliemi. Jos sinulla ei ole valmista kasvislientä, lisää ½ litraan vettä ½ kasvisliemikuutiota.
  3. Kuori ja silppua sipulit.
  4. Kuori ja kuutioi porkkana.
  5. Lisää kaikki ainekset keittoon ja keitä kunnes porkkanat ovat kypsiä.
  6. Poista laakerinlehti. Halutessasi voit soseuttaa keiton.
  7. Koristele keitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja kermalla.
  8. Jos käytössäsi ei ole valmiiksi paahdettuja kurpitsansiemeniä, voit paahtaa niitä kuumassa kuivassa pannussa nopeasti käännellen.
Kurpitsatalkoissa mukana ystäväni Kia ja kummityttöni Ellabella, joka seikkailee myös parissa keittokirjassani;)

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kesäkurpitsapaistos



G L 

2 sipulia
3-4 kesäkurpitsaa viipaleina
2 murskattua valkosipulinkynttä
rypsiöljyä


2-3 dl luomukermaa tai soijakermaa
2 luomukananmunaa
100 g juustoraastetta
2 tl yrttisuolaa



  1. Säädä uuni 225 asteeseen. 
  2. Hienonna sipulit ja hauduta pannulla hetki rypsiöljyssä. Lisää viipaloitu kesäkurpitsa ja murskatut valkosipulinkynnet. Anna hautua, kunnes uuni on lämmin. 
  3. Lorauta rypsiöljyä hieman uunivuokaan ja kaada seos päälle.
  4. Sekoita juustoraaste, kerma, kananmunat ja suola. Maista suola ja lisää tarvittaessa. Kaada kastike uunivuokaan kesäkurpitsojen päälle. 
  5. Paista 1 tunti. Loppuvaiheessa laita folio tai kansi vuoan päälle, jottei juusto pala. 
  6. Tarjoile salaatin tai perunoiden kera.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Kurpitsahillo

Ja lisää hilloa - tässä pistämätön ja simppeli kurpitsahillon ohje a´la systeri:

G L V

1 kg kurpitsaa
½ kg hillosokeria
3 luomusitruunaa
  1. Kurpitsa kuoritaan ja siemenkota poistetaan. Keitetään pehmeäksi ja survotaan hyvin. 
  2. Keitetään pehmeäksi ja survotaan hyvin. 
  3. Lisätään sokeri ja sitruunoiden mehu.
  4. Kuumennetaan seos kiehuvaksi.
  5. Hillo kannattaa pakastaa. 
  6. Hillo on herkullista esim. paahtoleivän päällä tai pullapohjaisen piirakan täytteenä.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Lisää omenahilloa!

Omenoita on tullut poikkeuksellisen paljon, joten erilaisia innovaatioita on päässyt keittiössäni syntymään. Tässä viimeisin ja herkullisin luomus: 

6 l kattilallinen siemenkodattomia, kuorellisia omenalohkoja
noin 2 dl vettä
2 kanelitankoa

1 kg hillosokeria
2 rkl vaniljasokeria

Jokaiseen purkkiin sekoitetaan lopuksi 1-2 rkl rommia - jos satut olemaan onnekas ja sinulta löytyy hunajarommia matkoilta tuliaisina, lutraa se tähän. Kyllä kannattaa!
  1. Keitä omenalohkot ja vesi kasaan kanelitankojen kera. Soseuta. Jos haluat hilloosi omenasattumia, sekoita vain isolla kauhalla. Huom! Kanelitangot voi kuivattaa ja käyttää uudestaan.
  2. Lisää hillosokeri ja vaniljasokeri.
  3. Jos pakastat hillon, voit käyttää sokeria ½ ohjeen määrästä - myös tavallinen sokeri käy.
  4. Lopuksi lisää rommi jokaiseen purkkiin.

Et lehti 1.9.2010

Mariannen Pieni Öljyopas häpeilemättömän hyvällä wokki-ohjeella uusimmassa ET-lehdessä

Vogel Terveysuutiset Syksy 2010

Vogelin uusimmassa Terveysuutisissa Marianne ja Anttu kokkaavat

 

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Ihanuuksien Omena-Inkiväärihillo

eli maailman paras omenahillo maailman parhaalta siskolta
G L V

6 l kattilallinen siemenkodattomia, kuorellisia omenalohkoja
noin 2 dl vettä

1 kg hillosokeria
2 tl inkiväärijauhetta
  1. Keitä omenalohkot ja vesi kasaan. Soseuta. Jos haluat hilloosi omenasattumia, sekoita vain isolla kauhalla.
  2. Lisää noin hillosokeri ja inkiväärijauhe.
  3. Jos pakastat hillon, voit käyttää sokeria ½ ohjeen määrästä - myös tavallinen sokeri käy. 
  4. Purkittaessasi hillon, toimi kriikunaohjeen mukaisesti.