Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

lauantai 30. lokakuuta 2010

Maryn reilu tomaattikastike

Alkuperäinen ohje on julkaistu vuonna 2009 Anna-lehdessä. 

G L V
1 pss (100 g) FairMaryn reilun kaupan cashew-pähkinöitä
½ tl cayennenpippuria
400 g tomaattimurskaa
200 g aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
loraus aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
1 tl yrttisuolaa
2 tl rouhittua mustapippuria
3 valkosipulinkynttä


LISÄKSI:
½ ruukku tuoretta basilikaa tai 1 rkl kuivattua
  1. Paahda kuivalla kuumalla pannulla cashew-pähkinät nopeasti pyöritellen kauniin ruskeiksi. Lisää lopuksi cayennenpippuri ja pyöräytä nopeasti niin, että mauste avautuu kuumuudessa ja tarttuu pähkinöihin. 
  2. Soseuta kaikki muut kastikeainekset keskenään tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Silppua viimeiseksi basilika saksilla kastikkeeseen. 
  3. Lisää tomaattikastike paahdettujen cashew-pähkinöiden joukkoon ja lämmitä miedolla lämmöllä. 
  4. Tarjoile keitetyn (gluteenittoman) pastan kanssa. 
Juustoinen vinkki: Halutessasi voit lisätä kastikkeeseen juustoa. Erityisen hyvin toimii kuutioitu leipäjuusto. Halloumi on myös herkullista, mutta ole varovainen suolan kanssa, sillä halloumi on itsessään melko suolaista. 

perjantai 29. lokakuuta 2010

Reilut kookoskarkkipallot

 
Tämä ohje on vaivaton vaivailla lasten kanssa. Ja herkut katoavat yleensä ennen kuin kookospallot saavat kuorrutuksensa, mutta syötäväksihän nämä herkut on tarkoitettukin:)

G L V

100 g margariinia
2½ dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1½ dl reilun kaupan tomusokeria
1 tl reilun kaupan vaniljaa
2 rkl reilun kaupan kaakaojauhetta
2 rkl kylmää vettä
1 pss reilun kaupan aprikoosi-parapähkinäsekoitusta
  1. Sulata margariini ja sekoita joukkoon kaura- ja kookoshiutaleet.
  2. Lisää tomusokeri hyvin sekoittaen, samoin vanilja ja kaakaojauhe. 
  3. Sekoita kylmä vesi. 
  4. Silppua pähkinät ja saksi aprikoosit pieniksi. Sekoita massa.
  5. Anna massan jähmettyä hetki.
  6. Nosta massasta lusikalla tai pyörittele käsin palloja.
  7. Pyörittele herkkupallot kookoshiutaleissa.

torstai 28. lokakuuta 2010

Maryn reilu hedelmäkakku

 
Tämä kakkuohje on kaikin puolin reilu - se on nimittäin NIIN helppo, että se on reilua leipurillekin:)

G L 
noin 300 g reilun kaupan hedelmiä; esim. banaania, ananasta, mangoa tms TAI reilun kaupan kuivahedelmiä
200 g margariinia
2½ dl reilun kaupan sokeria
2 luomukananmunaa
2 dl reilun kaupan quinoajauhoja
2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl reilun kaupan kaakaojauhetta
1 rkl reilun kaupan tomusokeria
1 dl reilun kaupan hedelmämehua

Lisäksi:
Margariinia
Reilun kaupan sokeria vuoan sokerointiin


Vegaanivinkki: Voit tehdä kakun myös kananmunattomana. Tällöin käytä kananmunien asemasta 1 pkt (300g) pehmeää tofua ja 2 tl leivinjauheen sijasta 5 tl leivinjauhetta
  1. Kuori ja paloittele hedelmät pieniksi paloiksi.
  2. Säädä uuni 175 asteeseen. 
  3. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmunat ja jatka vaahdotusta. 
  4. Sekoita erilliseen astiaan jauhot, kaakaojauhe ja tomusokeri.  Jos haluat sattumia tai makupaloja kakkuun, lisää noin kolmannes pieniksi paloitelluista hedelmistä jauhojen joukkoon. 
  5. Lisää jauhot vaahtoon. 
  6. Lisää mehu. 
  7. Voitele vuoka margariinilla ja sokeroi. 
  8. Kaada taikina vuokaan. 
  9. Paista noin 1 tunti.
  10. Koristele reilun kaupan hedelmillä.

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Reilun kaupan hedelmiä cashew-kermalla


 G L V

Cashew-kerma:

3 dl reilun kaupan cashew-pähkinöitä
2½ dl haaleaa vettä
½ dl reilun kaupan juoksevaa hunajaa
  1. Jos mahdollista, liota yön yli cashew-pähkinöitä vedessä. Voit soseuttaa ne myös suoraan, mutta pehmeämpi ja samettisempi lopputulos tulee liottamisessa. 
  2. Soseuta kaikki ainekset ja nosta jäähtymään jääkaappiin. 
  3. Tarjoile reilun kaupan hedelmistä tehdyn hedelmäsalaatin kanssa.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Mariannen keittokirjat nyt saatavilla blogin kautta!



Toiveisiinne on vastattu:) Keittokirjaosiosta on nyt mahdollisuus tilata keittokirjojani.

Onnistuin saamaan blogilleni myyntiin muutaman Kasvisruokaa Aasiasta-kirjan, pari HOT-kirjaa ja yhden Papu, porkkana ja hillopulla-kirjan. Ne ovat muutoin loppuunmyydyt. TOFU-keittokirjaa ja KOTI-ruokaa koko perheelle saa vielä hyvin - Pikkumimmien ja Pikkujätkien keittokirjoja on saatavilla muutama kpl. Joku kyseli HOT-kirjan englanninkielistä versiota. Sitä minulla ei valitettavasti ole kuin oma kappaleeni - en tiedä, löytyisikö Amazonin kautta? Toivotaan, että Tammi ottaa uuden painoksen Papu, porkkana & hillopullasta, sillä sitä kysellään koko ajan. Siitä asiasta voi vedota Tammelle suoraan. Toivotaan parasta!!!

Tilatessasi keittokirjan, maksa kirja postimaksuineen Mariannen tilille: 578954-220120 VIITE: 8992 ja laita kuitti ja osoitetiedot sähköpostitse: marianne@catwolfproductions.com
 
Jos haluat omistuskirjoituksen kirjaan, muistathan mainita sen viestissäsi :) 

Reilun kaupan viikot


Reilu kauppa on sydämen asialla minulle. Muutoin en olisi muutama vuosi sitten perustanut FairMarya ja ravannut ympäri kolmansia maita tapaamassa paikallisia yrittäjiä, naisia, lapsia, kouluja, järjestöjä ym. Ja pariin otteeseen meinannut hengestäni päästä:) Olen kirjoittanut Ennenvanha.fi:ssä lokakuun ajan viikoittain reilusta kaupasta - ja sen merkityksestä kolmansien maiden naisille ja lapsille. Koska olen omin silmin saanut seurata, millaisia mullistavia vaikutuksia asialla on ihmisten elämänlaadun parantamiseen ja tämän maailman järkeväksi saamiseen, mielelläni kerron asioista niille, jotka haluavat kuulla. Historian valossa on suorastaan ihme, ettemme me ole edelleen kehitysmaa - kuten olimme vain muutama vuosikymmen sitten. Kurkataan olkamme yli äitiemme ja isoäitiemme elämään, sen kauemmas ei aikamatkailussa tarvitse mennä. 

 
Kuvat Keskon messuilta Tampereelta syksyllä 2010, joissa Marianne kertoi reilusta kaupasta ja reilusta kokkaamisesta reilun kaupan standilla ruokatoimittajan roolissa. 

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Maryn Reilun Kaupan suklaa-appelsiinikeksit

G L

75 g voita tai margariinia
1 dl reilun kaupan raakaruokosokeria
1 luomukananmuna
2 dl riisijauhoa
½ dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
50 g reilun kaupan tummaa suklaata (70% kaakaota)
1 dl reilun kaupan cashew-pähkinöitä
2 rkl reilun kaupan appelsiinihilloa
1 reilun kaupan appelsiinin pesty ja raastettu kuori
  1. Säädä uuni 200 asteeseen. 
  2. Sulata voi tai margariini. Vatkaa sokeri ja kananmuna sulaan rasvaan. 
  3. Sekoita jauhot keskenään. 
  4. Rouhi suklaa ja pähkinät jauhojen joukkoon. Lisää hillo.
  5. Pese juuriharjalla ja raasta pienimmällä raastimella appelsiininkuori.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Mariannen reilut Groove FM tryffelit













G L V

125 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%) 
15 g margariinia tai voita
100 g reilun kaupan cashew-pähkinöitä
½ dl reilun kaupan aprikoosi-parapähkinäsekoitusta
1 dl gluteenitonta/reilun kaupan mysliä
3 rkl rommia
1 dl tomusokeria

Lisäksi: 
Tomusokeria
  1. Sulata suklaa ja margariini tai voi vesihauteessa. Varo, ettei vettä pääse suklaan sekaan, sillä suklaa leikkaa silloin kiinni. 
  2. Murskaa sillä välin pähkinät pieneksi ja saksi aprikoosit.
  3. Sekoita kaikki ainekset sulaan suklaaseen. Jos seos vaikuttaa liian löysältä, lisää mysliä. 
  4. Anna seoksen jähmettyä hetken viileässä ja pyörittele sitten pieniksi palloiksi. 
  5. Nosta tryffelipallot jääkaappiin jähmettymään. 
  6. Pyörittele tryffelipallot tomusokerissa tai kaakaojauheessa.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Mariannen reilu Groove FM aamupirtelö


Marianne kokkailee tällä viikolla Groove FM:llä reilun kaupan viikkojen tiimoilta
G L V

Pohjaksi valmistetaan cashew-kerma (maidoton nimestään huolimatta), jota voi käyttää makeutettuna sellaisenaan marjojen kanssa. Ihana jälkiruokaherkku!

3 dl reilun kaupan cashew-pähkinöitä
2½ dl vettä
  1. Liota cashew't vedessä pari tuntia tai yön yli. Soseuta tehosekoittimessa. Jos haluat käyttää sellaisenaan, lorauta mukaan hieman juoksevaa hunajaa tai vaahterasiirappia ja tarjoile esim. jäisten puolukoiden kera. Mmmm... ei groovimpi herkku! 
  2. Tehdessäsi pirtelön makeutusta ei välttämättä tarvita, jos puolukkasose on makeutettu. Banaani antaa myös makua. Pirtelöön soseuta cashew-kerman lisäksi:
iso kourallinen jäisiä mansikoita
1-2 dl puolukkasurvosta
2 reilun kaupan banaania
2 dl kauramaitoa tai luomumaitoa

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kookosmaidossa keitetyt banaanit


















G L V

2-3 kpl ruoanlaittobanaaneja tai pieniä vihertäviä banaaneja
9 dl kookosmaitoa 
2 dl sokeria
1/4 tl suolaa
Vaniljajäätelöä
  1. Halkaise ja puolita banaanit. Kiehuata kookosmaito, sokeri ja suola. Lisää banaanit ja keitä 2 minuuttia.
  2. Tarjoile banaanit jälkiruokakupeissa kookosmaidon ja jäätelön kanssa. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Jyrki Kasvi
Kuvaaja: Liisa Valonen
 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Entisajan kurkkusalaatti Evita-lehti syyskuu 2010



Alkuperäiset herkkukori-ohjeeni on julkaistu syyskuun Evita-lehdessä 2010. Tässä entisajan kurkkusalaatin ohje, joka löytyy myös keittokirjastani "KOTI-ruokaa koko perheelle" (Tammi 2009)


G L V


1 iso avomaankurkku tai tavallinen kurkku
2 tl sokeria


Kastike: 
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl vettä
1/4 tl suolaa
2 viherpippuria
2 roseepippuria
½ dl hienonnettua tilliä
  1. Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi esimerkiksi juustohöylällä.
  2. Lado viipaleet kannelliseen lasipurkkiin ja ripottele väliin sokeria. Sulje kansi ja ravista kunnolla. 
  3. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja kaada kurkkujen päälle. Anna maustua pari tuntia.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Suloinen suklaa-kaurakaakao Evita-lehti syyskuu 2010

 
Alkuperäiset herkkukori-ohjeeni on julkaistu syyskuun Evita-lehdessä 2010. Tässä suloisen suklaa-kaurakaakaon ohje:

G L V

1 l kauramaitoa

5 rkl kaakaojauhetta
8 palaa reilun kaupan tummaa suklaata (70% kaakaota)
ripaus cayennenpippuria tai puolikkaan appelsiinin raastettu kuori
raakaruokosokeria 
  1. Kuumenna maito, mutta älä päästä kiehumaan. 
  2. Sekoita joukkoon kaakaojauhe. Paloittele suklaa ja lisää se kaakaoon. Mausta ripauksella cayennenpippuria tai appelsiininkuoriraastetta. 
  3. Maista ja lisää tarvittaessa raakaruokosokeria.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Sieni-savutofupiiras Evita-lehdessä syyskuu 2010


 
Alkuperäiset herkkukori-ohjeeni on julkaistu syyskuun Evita-lehdessä 2010. Tässä sieni-savutofupiiraan ohje. Piiraan pohjan voi valmistaa sekä vehnä-ohrapohjana että gluteenittomana:
G L V

Vehnä-ohrapohja:
150 g margariinia
1½ dl vehnäjauhoja
1½ dl ohrajauhoja
2 rkl vettä
Gluteeniton pohja: 
2 dl riisijauhoja
½ dl perunamuusijauhetta
2 rkl margariinia
½ pkt pehmeää tofua

Täyte: 
1 pkt (270g) savutofua tai maustamatonta tofua
½ l suppilovahveroita, lampaankääpiä, kantarelleja tai muita sieniä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
2 rkl sinappia

Kastike:
1 prk (200 ml) soijakermaa
1 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria
  1. Säädä uuni 175 asteeseen. 
  2.  Nypi keskenään jauhot ja margariini. Lisää vesi. 
  3. Voitele ja korppujauhota piirasvuoka (jos teet gluteenittoman version, käytä korppujauhotukseen riisijauhoa). Taputtele taikina märillä käsillä vuoan pohjalle ja esipaista noin 10 minuuttia. 
  4. Viipaloi tofu. Silppua sienet. 
  5. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota. Lisää joukkoon sienet ja paista tarvittaessa neste pois kuumalla, nopealla lämmöllä. 
  6. Levitä sinappia esipaistetulle pohjalle ja sen jälkeen tofuviipaleet ja sieni-sipulisilppu. 
  7. Sekoita kastike ja levitä se piiraan päälle. 
  8. Paista 40 minuuttia.
Keliakiavinkki: Savutofu sisältää soijakastiketta, jossa on vehnää. Käytä maustamatonta tofua, jonka paistat ja maustat suolalla ja mausteilla. 

torstai 14. lokakuuta 2010

Antun Energiapatukat - Evita-lehden syysreseptit

 
Alkuperäiset herkkukori-ohjeeni on julkaistu syyskuun Evita-lehdessä 2010. Tässä herkullisten energiapatukkojen ohje: 

G  L V

100 g margariinia
1 dl hunajaa tai siirappia
2 dl kaurahiutaleita
100 g reilun kaupan suolattomia cashew-pähkinöitä
100 g reilun kaupan pähkinä-mangosekoitusta
3 rkl seesaminsiemeniä
1 dl riisimuroja
  1. Säädä uuni 160 asteeseen. 
  2. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla. 
  3. Sulata margariini ja hunaja kattilassa. 
  4. Pieni pähkinöitä ja kuivahedelmiä tarvittaessa. 
  5. Sekoita kuivat ainekset margariini-hunajasulaan ja kumoa se leivinpaperille.
  6. Paista 30-35 minuuttia. 
  7. Anna jäähtyä 5-10 minuuttia, leikkaa sitten patukan kokoisiksi palasiksi.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Pitsinen omenaunelma syyskuun Evita-lehdessä

 
Alkuperäiset herkkukori-ohjeeni on julkaistu syyskuun Evita-lehdessä 2010. Tässä pitsisen omenaunelman ohje: 

Ohjeesta tulee noin 25 pitsilastua
G L

50 g margariinia
2 dl kaurahiutaleita

1 dl sokeria
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 luomukananmuna


Lisäksi:
2-3 omenaa
1 dl puolukoita 
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
½ tl aniksensiemeniä
  1. Säädä uuni 200 asteeseen. 
  2. Sulata margariini kattilassa. 
  3. Sekoita kuivat ainekset keskenään erillisessä astiassa. 
  4. Kaada sulanut margariini jauhoihin, hyvin sekoittaen. 
  5. Sekoita varovasti joukkoon kananmuna. Älä vatkaa. 
  6. Nosta taikinasta leivinpaperille uunipellille nokareita. Jätä hyvin tilaa, sillä lastut leviävät paistuessaan keksimäisiksi. 
  7. Paista uunissa 5 minuuttia.
  8. Anna lastujen jäähtyä. 
  9. Pese ja viipaloi omenat. Vaahdota vaniljakastike. Mausta ripauksella aniksensiemeniä.
  10. Lado astiaan vuorotellen pitsilastuja, omenalohkoja, puolukoita ja vaniljakastiketta. 
  11. Jätä jälkiruoka tekeytymään astiaan. Nauti lusikalla ja hyvässä seurassa.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Voi Hyvin lehti lokakuu 2010

Voi Hyvin-lehti huomioi mukavasti Annun ja Liinun ylläpitämän Ennenvanha.fi-sivuston, jonne Mariannekin kirjoittelee keittiöaiheisia aatoksiaan. Käypäs tutustumassa: www.ennenvanha.fi

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Asure - tuhti turkkilainen kausijälkkäri


















G L V

1 kahvikuppi vehnänjyviä tai vain riisiä
1/3 kuppi valkoisia papuja tai kikherneitä tai molempia
1/3 kuppi riisiä
kuivattuja tai tuoreita hedelmiä oman maun mukaan: appelsiinia, omenaa, viikunoita, rusinoita, aprikoosia
ripaus kanelia
hipsaus neilikkaa

Koristeeksi:
granaattiomenan siemeniä
1 tl seesaminsiemeniä
maun mukaan pähkinöitä
  1. Vehnänjyvät ja valkoiset pavut/kikherneet liotetaan vedessä yön yli erillisissä astioissa.
  2. Seuraavana päivänä kaadetaan liotusvesi pois. Vehnät ja pavut/kikherneet keitetään kypsiksi uudessa vedessä, erillisissä kattiloissa.
  3. Keitetään riisi kypsäksi.
  4. Sekoita keitetyt ainekset keskenään: vehnä, riisi ja pavut.
  5. Kiehauta nopeasti uudelleen, jotta ylimääräinen neste haihtuu.
  6. Lisää kuivahedelmät tai tuoreita hedelmiä sekä mausteet.
  7. Lisää sokeria maun mukaan. Maista ja lisää sokeria tarvittaessa.
  8. Koristele kanelilla, neilikalla, seesamin siemenillä, pähkinöillä ja granaattiomenan siemenillä.
  9. Versioita lienee yhtä useita kuin on kokkejakin, joten vapaasti soveltamaan.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Türlü - turkkilainen vihannespata

Turkkilainen Türlü tehdään kausivihanneksista sen mukaan, mitä puutarhasta tai torilta sattuu löytymään.


 G L V

3 munakoisoa
1 iso kesäkurpitsa
2 perunaa
1 porkkana
2 vihreätä chilipaprikaa
1 sipuli
2 tomaattia
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl paprikajauhetta
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
ripsaus sokeria
  1. Kuori munakoiso siten, että jätät pinnan raidalliseksi: joka toinen veitsen veto ylhäältä alas kuoritaan, joka toinen jätetään. Viipaloi munakoiso ja laita se kylmään veteen odottamaan.
  2. Kuori ja pilko kesäkurpitsa, peruna, porkkana ja chili.
  3. Kuori ja raasta sipuli raastinraudalla.
  4. Silppua tomaatit.
  5. Laita pannuun oliiviöljyä ja kuullota siinä nopsasti sipulisilppu, tomaattipyre, paprikamauste ja tuore tomaatti.
  6. Heitä sekaan peruna, porkkana ja paista niitä hetki.
  7. Lisää munakoiso, kesäkurpitsa ja chilipaprika.
  8. Mausta suolalla. Halutessasi ripsaise joukkoon hyppysellinen sokeria, se taittaa tomaatin happamuuden ja pyöristää makua.
  9. Jos tomaatit eivät ole tarpeeksi mehukkaita, lisää vähän vettä, kansi päälle ja pata porisemaan. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Maista suola ja lisää tarvittaessa. 
  10. Tarjoile riisin tai makorin kanssa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Cacik - tsatsiki turkkilaisittain


















Olemme tottuneet, että tsatsiki on jämäkkää ja juoksematonta, mutta turkkilaisessa keittiössä tsatsiki nimenomaan tehdään kastikemaiseksi eli melko vetiseksi lisäämällä siihen reippaasti vettä.



4 kahvikuppia turkkilaista maustamatonta jogurttia
1 iso kurkku
2 rkl kuivattua minttua
½-1 tl suolaa
vettä tarpeen mukaan
  1. Kuori ja leikkaa kurkku pienen pieniksi kuutioiksi.
  2. Sekoita kulhossa kurkku ja turkkilainen jogurtti.
  3. Lisää loraus vettä ja sekoita hyvin esim. haarukalla.
  4. Lisää joukkoon reilusti kuivattua minttua.
  5. Lisää suola ja maista. 

torstai 7. lokakuuta 2010

Kuru Fasulye - papupata turkkilaisittain


















G L V
500 g valkoisia papuja
5 tomaattia
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl tomaattipyrettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl paprikajauhetta
5 dl vettä
  1. Liota papuja yön yli. Kaada liotusvesi pois.
  2. Keitä väljässä vedessä noin tunnin ajan. Kaada vesi pois, kun se on vähän jäähtynyt. Siten pavut säilyvät paremmin ehjinä. 
  3. Ota tomaateista kanta pois ja silppua tomaatit pieneksi. 
  4. Kuori ja silppua sipuli pieneksi silpuksi.
  5. Laita pannuun oliiviöljyä ja kuullota siinä nopsasti sipulisilppu, tomaattipyre, paprikamauste ja tuore tomaatti.
  6. Lisää lopuksi pannuun vielä pieniksi silputut valkosipulinkynnet.
  7. Lisää pavut ja vesi. 
  8. Anna papupadan porista noin 20 minuuttia. Tarjoile riisin cacikin kera.

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kokataan turkkilaista kasvisruokaa!

Turkkilainen keittiö hemmottelee mausteilla ja ravintorikkailla ruoillaan. Suomalainen matkaaja on tottunut Turkissa ehkä kebabiin ja runsaaseen lihan käyttöön, mutta turkkilainen arkiruoka on hyvin kasvis- ja papupainotteista ja lihaa syödään pääasiassa vain juhla- ja pyhäruokana.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Liota omat pavut

Papuja kannattaa kerralla tehdä isompi satsi. Pese pavut ja poista roskat - usein papujen mukana saattaa olla kiviä tai hiekkaa, joten ne on aina hyvä puhdistaa tarkkaavaisesti. Liota yön yli pavut isossa astiassa - muista, että pavut pullahtavat veden kanssa turvotessaan:) Kaada aamulla liotusvesi pois ja keitä pavut väljässä vedessä tunnin ajan. Eri pavut saattavat reagoida keittämiseen eri tavoin, joten pavut kannattaa maistaa ennen veden kaatamista pois. Jos papu on yhä kova, keitä lisää:) Kaada vesi pois, kun se on vähän jäähtynyt. Siten pavut säilyvät paremmin ehjinä. Jäähdytä pavut. Pakasta valmiiksi annoksiksi pakasterasioihin tai pusseihin, niin kiireen tullen sinulla on aina papuja käden ulottuvilla. Oma lempipakasterasiani on maito- tai mehupurkki, jonka leikkaan päältä taiteltavaksi. Annoksena käytän 2-3 dl - sen verran suurin piirtein papuja kuluu pataruokaan tai kastikkeeseen.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Seesamiwokki - julkaistu ET-lehdessä 1.9.2010

Seesamiwokki on helppo ja herkullinen. Alkuperäinen ohjeeni löytyy 1.9.2010 ET-lehdestä Pienestä Öljyoppaasta. Lehden herkullisen kuvan on ottanut Pia Inberg, jonka kanssa olemme tehneet yhdessä 7 keittokirjaa. 

G L V

Mausta kasviswokki seesamiöljyllä. Jos haluat ruokaisamman wokin, lisää tofua, kanaa tai lihaa. 

Peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä
3 valkosipulinkynttä
Nippu kevätsipulin varsia
2 kesäkurpitsaa
2 paprikaa
1 tuore chilipalko
2 rkl seesamiöljyä
2 tl juoksevaa hunajaa tai riisisiirappia
1 tl hienoa merisuolaa
2 rkl teriyaki-kastiketta tai soijakastiketta
2 pkt (á 85g) nuudeleita
1 rkl seesaminsiemeniä
nippu tuoretta korianteria
  1. Kuori ja raasta inkivääri.
  2. Kuori ja silppua valkosipuli ja sipulinvarret. 
  3. Puhdista ja kuutioi kesäkurpitsat, paprikat ja chili.
  4. Kuumenna seesamiöljy wokissa ja kuullota kaikki ainekset nopeasti pyöritellen.
  5. Lisää wokkiin hunaja, suola ja teriyaki-kastike.
  6. Kiehauta nuudelit kypsäksi, valuta ja lisää wokkiin. Paista hetki. 
  7. Koristele wokki seesamisiemenillä ja tuoreella korianterilla.





sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Marengin valmistus

Säästä kananmunien valkuaiset ja valmista niistä marenkeja


















3 luomukananmunan valkuaista
3 rkl tomusokeria
ripsaus suolaa
  1. Vatkaa valkuaiset, sokeri ja suola kovaksi vaahdoksi, niin ettei se valu kiposta ulos, vaikka käännät sen ylösalaisin. 
  2. Pursota tai nosta vaahto leivinpaperille pieniksi keoiksi.
  3. Paista 100 asteisessa uunissa 1 tunti ja pienennä sen jälkeen uunin lämpötila 50 asteeseen. Anna tekeytyä uunissa vielä tunnin. Nosta uunista ja anna jäähtyä ennen kuin nostat kakun päälle.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Mansikkakakku ilman uunia














G L

POHJA:
200 g Marie-keksejä tai gluteenittomia keksejä

½-1 dl sulaa margariinia

TÄYTE: 
150 g pakastemansikoita
1 rkl sitruunamehua
2 dl maustamatonta jogurttia tai soijajogurttia
3 luomukananmunan keltuaista
2 dl tomusokeria
1 dl vettä
5 rkl agar agar-hiutaleita
  1. Sulata margariini kattilassa ja murenna keksit joukkoon. 
  2. Levitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Painele muruseos tiukaksi pohjaksi leivinpaperin päälle. 
  3. Valmista täyte: Sekoita mansikat ja sitruunamehu tehosekoittimessa. Lisää jogurtti.
  4. Erota valkuaiset keltuaisista, mutta älä heitä valkuaisia pois. NIistä voi tehdä marenkeja. 
  5. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää mansikka-jogurttiseoksen joukkoon. 
  6. Kiehauta pienessä kattilassa vesi. Älä anna kuplia, vaan pidä tasalämmöllä. Sekoita agar-agarhiutaleet ja keitä hiljalleen 7-10 minuuttia. 
  7. Kun agar agar on liennut täydellisesti veteen, toimi nopeasti, koska agar agar jähmettyy hetkessä. Kaada seos tehosekoittimeen seoksen joukkoon, surauta kerran ja kaada täyte välittömästi muruseoksen päälle. 
  8. Nosta piiras jäähtymään ja jähmettymään. 
  9. Koristele marjoilla tai marengeilla. 
MITÄ AGAR AGAR ON? Agar agar on hiutalemaisessa muodossa oleva merilevä, jota käytetään liivatteen tavoin. Agar agar sopii myös kasvissyöjälle ja vegaanille. 

perjantai 1. lokakuuta 2010

Gratinoidut tortellinit


















400 g tuoreita juustotäytteisiä tortellineja

KASTIKE:
1 tlk tomaattimurskaa
3 rkl tomaattipyreetä
2 kasvisliemikuutiota
3-5 puristettua valkosipulinkynttä
2½ dl ranskankermaa
250 g kantarelleja, tatteja tai tuoreita herkkusieniä
75 g voita
2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
100 g raastettua parmesaanijuustoa
  1. Kiehauta tomaattimurska, pyree, kasvisliemikuutiot ja puristetut valkosipulinkynnet. Lisää ranskankerma ja anna hautua 5-10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Laita sienet paistumaan puoleen voimäärästä. Jos käytät metsäsieniä, keitä niistä ensin enin neste pois kuivalla pannulla ja lisää vasta sitten joukkoon puolet voista. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. 
  3. Keitä tortellineja pari minuuttia vähemmän kuin pakkauksen ohje määrää. Valuta hyvin. 
  4. Laita puolet pastasta voideltuun uunivuokaan. Levitä päälle puolet tomaattikastikkeesta ja sienistä. Lisää loput pastasta ja sen pinnalle sienet ja tomaattikastike. 
  5. Peitä vuoka parmesaaniraasteella ja tiputtele loput voista nokareina pinnalle. Gratinoi uunissa 225 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Sari Puumalainen ja Risto Kaskilahti
Kuvaaja: Liisa Valonen