Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauraleseet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauraleseet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. tammikuuta 2011

Porkkanateeleipäset













Noin 8 hengelle 

2 dl porkkanaraastetta
4 dl hiivaleipäjauhoja
½ dl kauraleseitä
2 tl leivinjauhetta
1 tl merisuolaa
1 rkl fariinisokeria tai siirappia
2 dl pehmeää tofua (silken)
½ dl oliiviöljyä
seesamin- tai kuminansiemeniä
  1. Raasta porkkanat. Sekoita kulhossa kuivat aineet lukuunottamatta siemeniä. Lisää porkkanaraaste, pehmeä tofu ja oliiviöly. Sekoita taikina tasaiseksi. 
  2. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja taputtele palat litteiksi leipäsiksi. Ripottele pinnalle joko seesaminsieminiä tai kuminansiemeniä. 
  3. Pistele haarukalla leipäsiin ilmareikiä. 
  4. Paista 250 asteessa 10-12 minuuttia.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Ninja Sarasalo

tiistai 11. toukokuuta 2010

Pirteä pirtelö parempaan kuntoon


Tämä on meidän perheen lempiaamiainen. Pojista on hauskaa surruuttaa jo aamuvarhaisella pärinäkoneilla.

G L V 

1 reilun kaupan banaani
3 dl (jäisiä) mustikoita, muita marjoja tai hedelmiä
½ dl kookoshiutaleita
½ dl kauraleseitä
1 l kalsiumrikastettua kaura- tai riisimaitoa