Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kermaviili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kermaviili. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. helmikuuta 2011

Paprikainen piiras

POHJA:
5 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1½ dl vettä
25g hiivaa
1 tl raakaruokosokeria
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa


TÄYTE:
5-6 dl punaisia, vihreitä ja keltaisia paprikoita
1 punasipuli
loraus oliiviöljyä
½-1 tl suolaa
1 tl mustapippurirouhetta
2-3 dl juustoraastetta tai raejuustoa
200g vuohenjuustofetaa
2-3 dl kalamata-oliiveja
2 dl crème fraïchea tai kermaviiliä tai pehmeää tofua
loraus kermaa tai soijakermaa
1-2 rkl mustapippurirouhetta
1 rkl kuivattua oreganoa
1 rkl kuivattua basilikaa
  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää muut ainekset. Anna taikinan kohota.
  2. Sillä aikaa kun taikina kohoaa, suikaloi punasipuli ja paprikat ja kuullota niitä kevyesti öljyssä. Mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Sekoita crème fraïche ja kerma. Lisää mausteet.
  3. Kauli kohonnut taikina uunipellin kokoiseksi leivinpaperin päällä ja siirrä se paperin kanssa pellille. Voit jättää reunat hieman koholleen, jottei täyte pääse valumaan.
  4. Levitä taikinan päälle ensin kermaseos ja juustoraaste. Lisää sitten paprika-sipuliseos sekä kivettömät kalamata-oliivit (voit halutessasi suikaloida ne pienemmiksi) ja fetakuutiot. 
  5. Paista 200 asteessa 30 minuuttia. Jos täyte ei näytä hyytyneeltä, paista piirasta hieman kauemmin. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Tomas Von Rettig, esteratsastaja
Kuvaaja: Liisa Valonen

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Lyyli-mummin kampanisut


















500 g margariinia
2-3 dl sokeria
3 luomukananmunaa
2 dl kermaviiliä
2 dl kermaa
1 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
noin 8 dl vehnäjauhoja
  1. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.  Lisää kermaviili ja kerma.
  2. Sekoita ruokasooda ja leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne taikinaan. Laita taikina pariksi tunniksi tai yön ajaksi jääkaappiin. 
  3. Kauli taikina noin kahden sentin paksuiseksi levyksi ja leikkaa siitä veitsellä 8x6 senttimetrin paloja. tee paloihin kaksi viiltoa
  4. Paista noin 15-20 minuuttia 250-asteisessa uunissa kullankeltaisiksi. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Antti Luusuaniemi, näyttelijä
Kuvaaja: Liisa Valonen

lauantai 15. toukokuuta 2010

Mariannen paras suklaakakku






Tämä kakkuresepti on melkoinen aarre. Olen tehnyt tätä kakkua ystävieni juhliin ja se on lyömätön. Reseptiä on pyydetty ja anottu, jopa rahaa luvattu:) Nyt sen tässä teille tarjoan kevään juhliin. Olkaa hyvä ja tehkää hyvin ja syökää hyvin:)
 
G L 

Pohja: 
175 g margariinia
2 dl reilun kaupan sokeria
3 luomukananmunaa
2 1/4 dl vehnäjauhoja tai 2½ dl riisijauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
200 g tummaa suklaata (70%)
2 dl kermaviiliä tai soijajogurttia
Puolukkahilloa

Lisäksi:
margariinia ja sokeria vuoan voiteluun
  1. Säädä uuni 175 asteeseen. 
  2. Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi.
  3. Vatkaa kananmunat kevyesti mukaan.
  4. Sekoita toisessa astiassa jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. 
  5. Siivilöi jauhot taikinaan ja kääntele ne isolla lusikalla vaahtoon kunnes seos on tasainen.
  6. Voitele ja sokeroi kakkuvuoka.
  7. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 25 minuuttia.
  8. Anna jäähtyä.
  9. Valmista kuorrutus:
  10. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita kermaviili/jogurtti joukkoon. Nosta jäähtymään. 
  11. Levitä hillo jäähtyneen kakun päälle.
  12. Levitä leveällä veitsellä tai lastalla suklaakuorrutus kakun päälle ja sivuille. 
  13. Koristele kookoshiutaleilla ja marjoilla. 
Vinkki: Halutessasi korkean täytekakun, tee kaksi pohjaa. 

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Luumukääretorttu jälkiruoaksi kahvin ja konjakin kanssa


















Jos kaappiin on jäänyt joulun jäljiltä luumumarmeladia ja mietit kevätsiivouksen yhteydessä, mitä sille tekisit, tässä luumuisen kääretortun ohje: 

G L 

TAIKINA: 
4 luomukananmunaa
1½ dl reilun kaupan sokeria
1½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria


TÄYTE: 
½ prk (à 300g) luumumarmeladia
200 g reilun kaupan tummaa suklaata (kaakaota 70%)
1 prk (200g) kermaviiliä tai soijajogurttia (jos olet makealle perso - koska luumu on aika tuhtia - voit käyttää myös valmiiksi maustettuja soijajogurtteja tai rahkoja)


LISÄKSI:
Hienoa sokeria ja appelsiinimehua



  1. Säädä uuni 225 asteeseen. 
  2. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
  3. Sekoita perunajauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Siivilöi sokerivaahtoon ja sekoita hyvin. 
  4. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille. 
  5. Paista uunissa noin 6 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte:
  6. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita kermaviilin kanssa. 
  7. Nosta kääretorttu uunista. 
  8. Sirottele toiselle leivinpaperille hienoa sokeria ja kumoa kypsä torttulevy sen päälle. 
  9. Kostuta torttulevy mehuu kostutetulla pullasudilla. 
  10. Levitä jäähtyneelle torttulevylle ensin marmeladi, sitten suklaa-kermaviiliseos ja rullaa.
  11. Koristele esim. kookoshiutaleilla.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kirsikan tofupiiras




















POHJA:
150 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
2 rkl vettä

TÄYTE:
1 pkt (270g) marinoitua tofua
125 g fetaa
1 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
1 rasia (250 g) kirsikkatomaatteja
2 rkl sinappia

KASTIKE:
2 luomukananmunaa
1 prk (200 g) kermaviiliä
1 tl suolaa
2 tl rouhittua mustapippuria

  1. Säädä uuni 175 asteeseen.
  2. Nypi keskenään jauhot ja margariini. Lisää vesi. Taikina saa jäädä vähän löysäksi.
  3. Voitele ja korppujauhota piirasvuoka. Taputtele taikina märillä käsillä vuoan pohjalle ja esipaista noin 10 minuuttia.
  4. Viipaloi tofu ja feta.
  5. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota.
  6. Levitä sinappia esipaistetulle pohjalle ja sen jälkeen tofu- ja fetaviipaleet. Levitä sipulisilppu viipaleiden päälle.
  7. Ripottele kirsikkatomaatit.
  8. Sekoita kastike ja levitä se piiraan päälle.
  9. Paista uunissa 40 minuuttia.