Marianne Kiskolan ruokablogi
Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.
Tiedostavan kokin oivallukset
tiistai 14. kesäkuuta 2011
perjantai 3. kesäkuuta 2011
Minttuinen mansikkasalaatti vaniljakastikkeella
1 ruukku tuoretta minttua
3 limetin raastettu kuori ja mehu
2 rkl reilun kaupan hunajaa
1 hunajameloni
½ l mansikoita
1 mango
1 pieni reilun kaupan ananas
- Pese limetit juuriharjalla. Raasta kuori ja hienonna se mintun kanssa veitsellä tai sauvasekoittimella.
- Lisää limetin mehu ja hunaja, soseuta.
- Tee hedelmistä ja mansikoista salaatti.
- Mausta mansikkasalaatti minttukastikkeella. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.
VANILJAKASTIKE
G L V
1 dl luomumaitoa tai soijamaitoa
1 dl reilun kaupan raakaruokosokeria
2 rkl perunajauhoja
4 tl vaniljasokeria
2 dl vatkautuvaa luomukermaa tai soijakermaa
ripaus aitoa vaniljaa
- Sekoita kattilassa kylmään maitoon sokeri, perunajauhot ja vaniljasokeri.
- Kiehauta maitoseos samalla vispaten. Jäähdytä.
- Valmista kermavaahto ja sekoita maitoseoksen kanssa.
Tunnisteet:
ananas,
gluteeniton resepti,
hunajameloni,
laktoositon,
limetti,
mango,
mansikat,
mansikkasalaatti,
minttu,
raakaruokosokeri,
reilu kauppa,
vegaani
maanantai 30. toukokuuta 2011
Vegaaninen porkkanakakku
G L
Pohja:
2dl siro sokeria/hienoa intiaanisokeria
100g kasviperäistä margariinia
2dl hienoa porkkanaraastetta
1dl soijakermaa
3rkl sitruunamehua
1tl omenaviinietikkaa
0,5tl suolaa
1tl kardemummaa
1tl kanelia
1 maustemitta inkivääriä
1 maustemitta pomeranssinkuorta
1tl raastettua luomu sitruunankuorta
2tl leivinjauhetta
0,5tl soodaa
4dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta (esim. virtasalmen viljatuotteen vaalea leipäjauhoseos)
4 rkl soijajauhoja
1dl mantelirouhetta
kostutus:
2tl sitruunamehua + 2tl tomusokeria + 0,5dl vettä
kuorrute:
2dl cashewpähkinöitä
2rkl sitruunamehua
0,75dl soijakermaa
1-1.5dl tomusokeria
mantelirouhetta
Laita cashewpähkinät likoamaan kylmään veteen. Ne saavat liota vähintään 2h, mutta mielellään 8-10h.
Sekoita porkkanaraaste, sitruunamehu, omenaviinietikka ja soijakerma yhteen. Sekoita samoin toisessa astiassa mausteet, leivinjauhe, sooda, jauhot ja mantelirouhe yhteen. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon porkkanaraaste-neste sekoitus ja kuiva-ainesekoitus vuorotellen. Sekoita tasaiseksi ja laita öljyttyyn irtopohjakakkuvuokaan. Paista uunissa 175 asteessa n.30min, kunnes kokeilutikkuun ei enää tartu taikinaa.
Valmista kuorrute. Valuta cashewpähkinöiden liotusneste pois. Tehosekoittimella jauha pähkinät tasaiseksi massaksi lisäten vähitellen sitruunamehua, soijakermaa ja lopuksi tomusokeria. Soijakerman määrällä saa kuorrutteen paksuutta muunneltua.
Kun pohja on jäähtynyt voit halkaista pohjan, kostuttaa reunoilta sitruunamehulla ja laittaa puolet kuorrutteesta kakun sisään. Nosta toinen puolikas kanneksi ja kuorruta lopulla kuorrutteella. Ripottele pinnalle mantelirouhetta ja nopeasti paistettuja porkkanan suikaleita.
Kakkua ei välttämättä tarvitse halkaista -kostutus hiukan reunoille ja koko kuorrute pinnalle. Samalla reseptillä olen tehnyt myös uunipellille, jolloin tarvitaan kaksinkertainen annos!
HUOM! Vehnäjauhoja käytettäessä pohjaan tarvitaan soijakermaa vähemmän, eli n.½dl!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Vegaaninen juustokakku
Tässä vielä vegaaninen juustokakun ohje Animalian leivoskilpailun satoa:
Pohja:
Pohja:
1 pkt Digestive-keksejä
0,5 dl margariinisulaa tai rypsiöljyä
1,5 ananasmurskapurkin mehut
Täyte 1:
2 prk ananasmurskaa valutettuna
Täyte 2:
1 prk Tofutti-tuorejuustoa
2 pkt GoGreen-kauravaniljakastiketta
2/3 puolen litran Alpro Yofu -purkista
1 dl perunajauhoa
1 dl tomusokeria
vaniljasokeria
2 ruokalusikallista sitruunamehua
Ohje:
Murenna keksit ja sekoita niiden joukkoon margariinisula ja ananasmehupurkista valutettu ananasmehu. Painele pohja pyöreän vuoan tai irtopohjavuoan pohjalle. Levitä ananasmurska pohjan päälle.
Sekoita juustotäytteen ainekset tasaiseksi massaksi ja kaada ananasmurskan päälle. Siirrä jääkaappiin 15 minuutiksi. Paista kakku noin 160 asteessa 40-45 minuuttia. Jäähdytä useita tunteja tai yön yli jääkaapissa ja tarjoile vadelmien kera.
Tunnisteet:
ananasmehu,
ananasmurska,
digestivekeksit,
juustokakku,
kauravaniljakastike,
laktoositon,
maidoton,
soijatuorejuusto,
tofutti,
vegaani
lauantai 21. toukokuuta 2011
Keittokirja valmistujaislahjaksi!
Jo ennen kuin aloin kirjoittaa keittokirjoja, annoin lähipiirin nuorille valmistujaislahjaksi laadukkaan keittokirjan. Nuori on usein valmistumisensa aikoihin usein muuttamassa omaan kotiin ja siihen muuttokuormaan on fiksua laittaa hyvät eväät mukaan - ainakin ohjeet eväiden tekoon:)
Tammen kevätsiivouksessa löytyi jo loppuunmyydyksi luultuja HOT- ja Aasia-kirjoja. Hot-kirjaa on saatavilla minulta 10 kpl ja Aasiaa 1 kpl. Voit tilata kirjat minulta suoraan - ohjeet löytyvät blogini oikeasta laidasta.

torstai 19. toukokuuta 2011
Nokkonen on rautaa!!
Nokkonen sisältää hurjasti rautaa, C-vitamiinia ja keholle hyviä kivennäisaineita. Sitä voi käyttää sekä ryöpättynä että kuivattuna. Poimi hanskat kädessä kevään ensimmäiset lehdet, mutta vältä tienvarsia.
Mariannen nokkospeston ohje:
G
2 dl auringonkukansiemeniä
soijakastiketta tai yrttisuolaa
1 l tuoreita nokkosen lehtiä
1-4 valkosipulinkynttä
1½-2 dl oliivi- tai seesamiöljyä
1 dl raastettua parmesaania
- Paahda siemenet kuumalla, kuivalla pannulla ja mausta ne sitten soijakastikkeella.
- Ryöppää nokkoset kiehauttamalla ne runsaassa vedessä.
- Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset ja lisää öljyä vähitellen.
Tunnisteet:
auringonkukansiemenet,
gluteeniton resepti,
nokkonen,
nokkosen lehdet,
nokkospesto,
pesto,
valkosipuli,
vinkkejä
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
Hortasalaatti
Nuoret vihreät villivihannekset ovat ilmaista salaattia - ja äärimmäisen herkullisia! Kreikassa olen syönyt elämäni kalleimman salaatin: voikukanversoja voiöljyssä!
G L V
1 l nuoria, heleänvihreitä syötäväksi kelpaavia villivihanneksia
½ dl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
SYÖTÄVÄKSI KELPAAVIA VILLIVIHANNEKSIA:
- nokkonen: ryöppää tai kuivaa ennen käyttöä
- maitohorsma, nuoret lehdet voi käyttää sellaisenaan
- poimulehti, voi käyttää sellaisenaan. Ryöpättynä kestää pakastamisen.
- voikukka, voi syödä sellaisenaan tai lisätä keittoihin tai suolaisiin piiraisiin.
Tunnisteet:
balsamiviinietikka,
horta,
hortasalaatti,
maitohorsma,
nokkonen,
oliiviöljy,
poimulehti,
villivihannekset,
voikukka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)