Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pesto. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. toukokuuta 2011

Nokkonen on rautaa!!



Nokkonen sisältää hurjasti rautaa, C-vitamiinia ja keholle hyviä kivennäisaineita. Sitä voi käyttää sekä ryöpättynä että kuivattuna. Poimi hanskat kädessä kevään ensimmäiset lehdet, mutta vältä tienvarsia. 

Mariannen nokkospeston ohje:
G
2 dl auringonkukansiemeniä
soijakastiketta tai yrttisuolaa
1 l tuoreita nokkosen lehtiä
1-4 valkosipulinkynttä
1½-2 dl oliivi- tai seesamiöljyä
1 dl raastettua parmesaania
  1. Paahda siemenet kuumalla, kuivalla pannulla ja mausta ne sitten soijakastikkeella. 
  2. Ryöppää nokkoset kiehauttamalla ne runsaassa vedessä. 
  3. Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset ja lisää öljyä vähitellen.

torstai 20. tammikuuta 2011

Punainen pesto-pastasalaatti


















6 dl täysjyväpastaa (esimerkiksi fusillia)
3-4 rkl punaista tai vihreää pestoa
100 g kivettömiä vihreitä tai mustia oliiveja
1 pieni purjo tai sipuli
250g kirsikkatomaatteja
250g fetajuustoa
½ valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
½ tl suolaa
  1. Keitä pasta suolatussa vedessä. Valuta pasta, lisää öljy ja jätä jäähtymään. 
  2. Sekoita pesto pastaan. Pilko purjo tai sipuli sekä valkosipuli. Puolita tomaatit ja oliivit ja sekoita ainekset pastan kanssa. Lisää fetajuusto. 
  3. Pastasalaatti on helppo ja nopea valmistaa. Sapuska toimii tuoreeltaan lämpimänä tai jääkaappiviileänä. Tee kerralla isompi satsi ja ota evääksi töihin tai kouluun. 
  4. Salaattia voi varioida käyttämällä parsakaalia, paprikaa, kurkkua tai marinoitua tofua. Kun käytät fetaa, varo ettei suolaisuus peitä muuta makua alleen.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Oras Tynkkynen
Kuvaaja: Liisa Valonen
 

torstai 11. marraskuuta 2010

Oliivitahnapuustit


















L

2 ½ dl kädenlämpöistä vettä
25 g tuoretta hiivaa
1 tl yrttisuolaa
6 ½ dl hiivaleipäjauhoja
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä

TÄYTE:
Oliivitahnaa tai pestoa
4 dl juustoraastetta esim. Emmental


Voiteluun: Hunaja- tai siirappivettä
  1. Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva.
  2. Lisää suola ja alusta vähitellen mukaan jauhot.
  3. Lopuksi vaivaa mukaan öljy.
  4. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
  5. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
  6. Jauhota pöytä ja vaivaa taikinaa hetki. Jaa taikina kahtia.
  7. Kauli taikinapalat levyiksi.
  8. Levitä oliivitahna tai pesto ja juustoraaste taikinalle.
  9. Kääri taikina rullalle ja leikkaa kumpikin rulla noin kahdeksaan palaan.
  10. Nosta rullat leivinpaperille, uunipellille.
  11. Sekoita tilkkaan lämmintä vettä vähän hunajaa tai siirappia ja voitele rullat.
  12. Paista noin puoli tuntia. 
  13. Tarjoa salaatin kera. 

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Helppo perunasalaatti pestolla


















G L V

1 kg keitettyjä, kuorittuja perunoita
200 g vihreitä papuja - tuoreita tai pakaste
3 vartta kevätsipulia tai purjon pehmeää sisusosaa
kourallinen villirucolaa
1 dl pestoa (kts.voimapeston ohje)
  1. Jos käytät tuoreita papuja, saksi papujen päät pois ja kiehauta papuja suolavedessä muutaman minuutin ajan. Papu saa jäädä hieman napakaksi.
  2. Paloittele keitetyt, jäähtyneet perunat ja silppua sipuli. Sekoita ainekset keskenään ja lisää pesto.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Voimapesto

Itse tehty pesto on helppo, nopea - ja hurjan herkullinen pikaruoka. Ehdit tehdä peston sillä välin kun pasta tai spagetti kiehuu.


G L V

2 dl auringonkukansiemeniä 
2 kourallista tuoretta pinaattia tai 1 pss pakastepinaattia
1½-2 dl rypsiöljyä tai oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tl sitruunamehua
1 dl raastettua parmesaania tai ½ pkt Soyan pehmeää tofua - jos käytät tofua, lisää suolaa ½-1 tl.
  1. Paahda auringonkukansiemeniä kuivassa, kuumassa kasarissa. Sekoita koko ajan, jotteivät siemenet pala. 
  2. Soseuta ainekset tehosekoittimessa. Lisää tarvittaessa öljyä.
  3. Tarjoile pesto peitetyn täysjyväpastan kanssa tai levitä leivälle, lisää salaattiin tai suolaiseen leivontaan. 
  4. Pesto säilyy (tosin epäilen, että se syödään saman tien:) jääkaapissa suljetussa astiassa 5-7 päivää.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Marionin pesto


















G L

4 ruukkua basilikaa
1 nippu persiljaa
4 ruukkua rucola-salaattia
1 pussi manteli- tai hasselpähkinärouhetta
2-4 tl merisuolaa
150 g raastettua mustaleimaemmentalia
2 valkosipulinkynttä
noin 3-4 dl rypsiöljyä
  1. Sekoita tehosekoittimessa silputtu basilika, persilja ja rucola sekä manteli- tai pähkinärouhe ja merisuola. Lisää juustoraaste, murskatut valkosipulinkynnet ja sekoita.
  2. Lisää öljy ohuena nauhana samalla tehokkaasti sekoittaen, kunnes saat mieleisesi paksuisen ja tasaisen kastikkeen. 
  3. Pesto sopii leivän päälle, pastaan tai vaikka uusien perunoiden kanssa. Se säilyy jääkaapissa 3-4 viikkoa. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Marion Nylund
Kuvaaja: Liisa Valonen

perjantai 28. toukokuuta 2010

Helppo hernekeitto spelttikrutongeilla

G L V

8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
500 g pakasteherneitä tai tuoreita
4 perunaa
1 pieni sipuli
+ 1 dl pestoa 

Lisäksi:  Spelttikrutonkeja
  1. Kiehauta vesi ja lisää kasvisliemikuutio.
  2. Lisää herneet. 
  3. Pese ja kuutioi perunat sekä silppua sipuli. Lisää keittoon. 
  4. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä. 
  5. Soseuta halutessasi tai soseuta vain 2/3 keitosta, jolloin sattumia jää mukavasti suupaloiksi. 
  6. Sekoita pesto keittoon vähän ennen tarjoilua. 
  7. Koristele spelttikrutongeilla. 
Keliakiavinkki: Käytä gluteenittomia leivänpaloja.