Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste porkkana. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. marraskuuta 2011





HELPPO JA HERKULLINEN PORKKANAKEITTO UUSISTA PORKKANOISTA
G L V

10 isohkoa porkkanaa
2 sipulia tai 1 dl pakastesipulia
2 ison peukalon kokoista palaa tuoretta inkivääriä tai 2 rkl tuoretta inkivääritahnaa
2 rkl rypsiöljyä
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 prk (noin 250 ml) soijakermaa
2 tl hienoa merisuolaa
½ tl jauhettua valkopippuria
1 ruukku tuoretta korianteria

1) Puhdista ja paloittele porkkanat. Kuori ja paloittele sipuli.
2) Kuori inkivääri ja raasta se raastimen pienellä terällä.
3) Kuumenna kattilassa rypsiöljy ja kuullota siinä porkkanat, sipulit ja inkivääriraaste.
4) Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio.
5) Keitä keittoa kunnes porkkanat ovat pehmeitä.
6) Nosta kattila pois liedeltä. Halutessasi soseuta keitto sauvasekoittimella.
7) Lisää kerma, suola ja valkopippuri hyvin sekoittaen.
8) Silppua tuore korianteri keittoon.
9) Nauti ruisleivän kera.

VINKKI: Voit lisätä keittoon krutonkeja tai raejuustoa.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Thaimaalainen maalaiskeitto



G L V
2 pkt maustamatonta tofua tai hampputofua
1 rkl rypsi- tai auringonkukkaöljyä
1 rkl curryjauhetta
1 t - 1 rkl (kuinka tulista ruoastasi haluat) jauhettua chiliä
1 rkl raastettua inkivääriä
1 rkl (gluteenitonta) soijakastiketta
1 rkl punaista  Thai currytahnaa
muutama currynlehti (tai parilaakerinlehteä)
1 l vettä
1 luomuporkkana
1 prk bambunversoja
4 luomuperunaa
1 iso valkosipulinkynsi
1 tl hienoa merisuolaa
  1. Kuutioi tofut. 
  2. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää kaikki mausteet joukkoon. Lisää tofut ja paista mausteet tofuun kiinni.
  3. Lisää vesi. 
  4. Silppua porkkana ja perunat. Lisää bambunversojen kera keittoon. Purista valkosipuli joukkoon ja lisää suola. 
  5. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes perunat ovat kypsiä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Iltalehti Sadonkorjuu-liite Herkullista Arkiruokaa - Hirssikasvispata


Iltalehti/Sadonkorjuu-liite/Hirssikasvispata
Teksti ja reseptit: Marianne Kiskola
Kuvat: Jaakko Virtanen

Perinteisen raskaat ruoat voi valmistaa keveästi, ravitsevasti ja värikkäästi. Sadonkorjuun aika tarjoaa runsain mitoin ihania vihanneksia, joita kannattaa hyödyntää kotikeittiössä.
 
HIRSSIKASVISPATA
G L V

2 dl hirssiä
1 dl rypsiöljyä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 punasipuli
1 fenkoli
2 porkkanaa

Maustekastike:
5 dl kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
2 tuoretta tomaattia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl merisuolaa
1 rkl Provencale-yrttiseosta
½ tl cayennenpippuria

1) Säädä uuni 200 asteeseen.
2) Lorauta rypsiöljy uunikulhoon.
3) Lisää vuoan pohjalle hirssi.
4) Pilko vihannekset ryynien päälle.
5) Kiehauta vesi ja murenna kasvisliemikuutio. Pilko tomaatit ja valkosipulinkynnet joukkoon sekä lisää mausteet.
6) Kaada neste pataan.
7) Nosta kulhon päälle kansi ja nosta pata uuniin 40 minuutiksi.
8) Pikavinkki: Voit valmistaa ruoan myös kattilassa. Tällöin lisää hirssi kiehuvaan veteen ja sen jälkeen vihannekset. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä, välillä hämmennellen.
9) Proteiinivinkki: Jos haluat hirssipadasta jämerämpää, voit lisätä joukkoon tofua tai paistettua kanaa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Kasvissosekeitto


















4-5 porkkanaa
3-4 perunaa
½ kyssäkaali
1 pieni kukkakaali
1 kasvisliemikuutio
2-3 rkl kermaa tai maustettua tuorejuustoa
ripaus sitruunapippuria
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
  1. Keitä tai hauduta porkkanat, perunat ja kaalit pehmeiksi. Voit käyttää myös pakastevihanneksia. Lisää kasvisliemikuutio. Vettä ei saa olla liikaa, vain sen verran, että kasvikset peittyvät. 
  2. Kun kasvikset ovat pehmeitä, kaada keitinvesi toiseen astiaan ja soseuta kasvikset tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Lisää tämän jälkeen keitinvettä, kunnes keitto on sopivan paksuista. Keitä vielä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Lisää mausteet ja kerma. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Susanna Penttilä
Kuvaaja: Liisa Valonen

torstai 25. marraskuuta 2010

Peruna-tofupata vauvalle ja koko perheelle



















Aikuisen ja vauvan versio peruna-tofupadasta. Samalla kun teet aikuisille tai isommille lapsille ruokaa, valmista myös vauvan annos - ilman chiliä:) 
L V

3 porkkanaa
4 perunaa
½ kaali
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
1 kesäkurpitsa
1 tlk kookosmaitoa
5 valkosipulinkynttä
1-2 pkt (a’270g) savutofua tai maustamatonta tofua
1-2 tuoretta chiliä
ripsaus yrttisuolaa
  1. Säädä uuni 200 asteeseen.
  2. Kuori ja kuutioi bataatit ja perunat.
  3. Esikeitä porkkanoita ja perunaa 1 litrassa vettä 10 minuuttia.
  4. VAUVAN VERSIO: Nosta pienempään kattilaan muutama bataatin ja perunan pala ja loraus keitinvettä. Silppua mukaan kaalia sekä kesäkurpitsaa. Lisää mukaan 2 rkl kookosmaitoa ja palanen tofua. Jätä hautumaan kannen alle.
  5. Kaada kannelliseen uunipataan bataatit ja perunat sekä ½ litraa keitinvettä. Suikaloi mukaan loput kaalista ja kesäkurpitsasta sekä murskaa valkosipulinkynnet. Kuutioi tofu ja murenna kasvisliemikuutio.
  6. Poista chileistä siemenet ja kannat. Suikaloi renkaiksi pataan.
  7. Hauduta uunissa 45 minuuttia.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Türlü - turkkilainen vihannespata

Turkkilainen Türlü tehdään kausivihanneksista sen mukaan, mitä puutarhasta tai torilta sattuu löytymään.


 G L V

3 munakoisoa
1 iso kesäkurpitsa
2 perunaa
1 porkkana
2 vihreätä chilipaprikaa
1 sipuli
2 tomaattia
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl paprikajauhetta
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
ripsaus sokeria
  1. Kuori munakoiso siten, että jätät pinnan raidalliseksi: joka toinen veitsen veto ylhäältä alas kuoritaan, joka toinen jätetään. Viipaloi munakoiso ja laita se kylmään veteen odottamaan.
  2. Kuori ja pilko kesäkurpitsa, peruna, porkkana ja chili.
  3. Kuori ja raasta sipuli raastinraudalla.
  4. Silppua tomaatit.
  5. Laita pannuun oliiviöljyä ja kuullota siinä nopsasti sipulisilppu, tomaattipyre, paprikamauste ja tuore tomaatti.
  6. Heitä sekaan peruna, porkkana ja paista niitä hetki.
  7. Lisää munakoiso, kesäkurpitsa ja chilipaprika.
  8. Mausta suolalla. Halutessasi ripsaise joukkoon hyppysellinen sokeria, se taittaa tomaatin happamuuden ja pyöristää makua.
  9. Jos tomaatit eivät ole tarpeeksi mehukkaita, lisää vähän vettä, kansi päälle ja pata porisemaan. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Maista suola ja lisää tarvittaessa. 
  10. Tarjoile riisin tai makorin kanssa.

maanantai 20. syyskuuta 2010

Hirvipata



500 g hirvenpaistia
2 sipulia
3 porkkanaa
4 rkl voita tai margariinia
1 tl suolaa
7 katajanmarjaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 kasvis- tai lihaliemikuutio
3-5 dl vettä
  1. Puhdista ja paloittele liha. Kuivaa talouspaperilla.
  2. Sulata voi padassa ja ruskista lihat.
  3. Kuori ja silppua sipulit ja mittaa kaikki ainekset pataan. 
  4. Kypsennä parin tunnin ajan miedolla lämmöllä. Anna kiehua juuri sen verran, että neste poreilee hiljalleen. Lisää tarvittaessa nestettä.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Koulutyttöjen kurpitsakeitto


"Kasvisruokia Aasiasta - Makumuistoja Intiasta ja Kaukoidästä"- kirjassani (Tammi 2007) julkaisin Koulutyttöjen kurpitsakeiton ohjeen. Koska kirja on loppuunmyyty, julkaisen keiton ohjeen tässä kurpitsa-sesongin kunniaksi:

G L V



½ l kurpitsan hedelmälihaa
½ l kasvislientä
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 porkkana
1 laakerinlehti
½ rkl curryjauhetta
1/4 tl cayennenpippuria
1 tl kurkumaa
1-2 tl suolaa


Lisäksi: Paahdettuja kurpitsansiemeniä ja soijakermaa/luomukermaa
  1. Koverra kurpitsoista hedelmäliha.
  2. Kiehauta kasvisliemi. Jos sinulla ei ole valmista kasvislientä, lisää ½ litraan vettä ½ kasvisliemikuutiota.
  3. Kuori ja silppua sipulit.
  4. Kuori ja kuutioi porkkana.
  5. Lisää kaikki ainekset keittoon ja keitä kunnes porkkanat ovat kypsiä.
  6. Poista laakerinlehti. Halutessasi voit soseuttaa keiton.
  7. Koristele keitto paahdetuilla kurpitsansiemenillä ja kermalla.
  8. Jos käytössäsi ei ole valmiiksi paahdettuja kurpitsansiemeniä, voit paahtaa niitä kuumassa kuivassa pannussa nopeasti käännellen.
Kurpitsatalkoissa mukana ystäväni Kia ja kummityttöni Ellabella, joka seikkailee myös parissa keittokirjassani;)

maanantai 30. elokuuta 2010

Kaali-soijarouhepata


G L V 

1 l kuivaa soijarouhetta
4 kuivattua chiliä
1 tl merisuolaa
oliiviöljyä
1 kaali
1 sipuli
1-2 kasvisliemikuutiota
1 tl rouhittua mustapippuria
ripaus valkopippurijauhetta
1 tl kuivattua meiramia
1 tl kuivattua oreganoa
4 dl vettä
1-2 rkl siirappia
4 porkkanaa
7 perunaa
Lisukkeeksi: Puolukkasurvosta
  1. Kiehauta soijarouhe pakkauksen ohjeen mukaan suolavedessä, johon on lisätty kuivatut chilit. Valuta hyvin.
  2. Pilko kaali ja silppua sipuli. Kuumenna oliiviöljy isossa kasarissa tai syvässä paistinpannussa. Hauduta kaali- ja sipulisilppua hetki. Paloittele sillä välin perunat ja porkkanat.
  3. Lisää kaalin sekaan liemikuutiot, maustett, vesi ja siirappi sekä valutettu soijarouhe, porkkanat ja perunat. Hauduta kypsäksi. 
  4. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Tarjoile puolukkasurvoksen kera.

torstai 5. elokuuta 2010

Samulin porkkanakeitto


















G L

4-5 porkkanaa
2-3 sipulia
6 dl kasvislientä (1 liemikuutio)
½ pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
silputtua tuoretta persiljaa
murskattu muskottipähkinä tai 1/4 tl jauhettua muskottia
  1. Paloittele kasvikset ja keitä ne pehmeiksi kasvisliemessä. Kun kasvikset ovat kypsiä, soseuta ne sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Voit lisätä ½-1 dl keitinlientä soseeseen, mikäli se vaikuttaa liian paksulta.
  2. Lisää puolikas kuutioitu Koskenlaskija, silputtu persilja ja murskattu muskottipähkinä.
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) Reseptin alkuperä: Samuli Haataja, muusikko

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Helppo bataattikeitto

 
















G L V

2 isoa bataattia tai 4 porkkanaa
4 keskikokoista perunaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
4 dl vispikermaa tai kaurakermaa
2 kpl kasvisliemikuutioita
2 rkl öljyä
½-1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria 
lisäksi ruohosipuli, persiljaa tai muita tuoreita yrttejä
  1. Kuori ja keitä bataatit ja perunat pehmeiksi. Kaada keitinliemi eri astiaan ja liuota kasvisliemikuutiot siihen. 
  2. Pilko kypsät juurekset. Kuullota sipuli öljyssä ja lisää se valkosipulin kanssa juureksien sekaan. Muhenna ainekset sauvasekoittimella. 
  3. Vaahdota kerma erillisessä astiassa. Lisää kasvissoseeseen lämmin keitinliemi ja kermavaahto puuhaarukalla. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Koristele yrteillä. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Paola Suhonen, vaatesuunnittelija
Kuvaaja: Liisa Valonen

torstai 1. heinäkuuta 2010

Kesäkeitto


















G L V

1 purjo
3 porkkanaa
1 kesäkurpitsa
pari kourallista vihreitä herneitä 
1 sellerinvarsi
3 rkl oliiviöljyä1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
pari tomaattia
tuoretta timjamia
1 tl yrttisuolaa
1 tl rouhittua mustapippuria

HUOM! Jos haluat ruokaisamman keiton, lisää papuja ja kierrepastaa
  1.  Puhdista ja paloittele kasvikset.
  2.  Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota kasvikset kevyesti. Nosta kansi kattilan päälle ja anna hautua öljyssä miedolla lämmöllä hetken aikaa. Sekoita välillä.
  3. Lisää neste ja lohko mukaan tomaatit sekä silppua timjami. Kiehauta.
  4. Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää lopuksi suola ja mustapippuri. Anna hautua hetki ja maista suola. Lisää tarvittaessa.

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Linssikeitto

G L V

4 dl punaisia linssejä
1 l vettä
2 tl suolaa
½ sitruunan mehu
2 luomusipulia
4 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
½ rkl garam masala maustetta tai currya
  1. Huuhtele linssit siivilässä.
  2. Keitä linssit suolalla maustetussa vedessä. Lisää sitruunan mehu. Suola ja sitruunanmehu estävät linssejä kiehumasta yli. 
  3. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulit sekä porkkanat. Lisää keittoon. 
  4. Anna kiehua noin 20 minuuttia. 
  5. Lisää mauste. Maista suola ja lisää tarvittaessa. 
  6. Soseuta sauvasekoittimella.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Riisiruokavuoka


















Sarjassamme "kierrätysruokaa" tänään riisiruokavuoka, jonka opin tekemään Tanskassa eräältä kokilta, jonka ravintolassa ei heitetty koskaan mitään pois. Edellisen päivän keitetyt riisit ja lisäkkeet kipataan uunipataan ja juustokastike päälle. 

















G L V

1 palsternakka
4 porkkanaa
1 parsakaali
5 dl vettä
1 tl hienoa merisuolaa
4 dl keitettyä täysjyväriisiä


Juustokastike:
25 g margariinia
3 rkl riisi- tai vehnäjauhoja
3 dl kasvisten höyrytyslientä
2 dl luomu- tai soijakermaa
5 dl emmental- tai soijajuustoraastetta
 
 
Jos edellisen aterian riisejä ja kasviksia ei ole, toimi näin:
  1. Pese ja keitä riisi.
  2. Kun riisi kiehuu, paloittele ja höyrytä vihannekset suolalla maustetussa vedessä. Säästä höyrytysvesi.
  3. Säädä uuni 200 asteeseen. 
  4. Valmista juustokastike: Sulata margariini kattilaan ja lisää jauhot vispilällä margariinisulaan. 
  5. Lisää keitinliemi vähitellen koko ajan sekoittaen. 
  6. Lisää kerma. HUOM! Jos käytät tavallista kermaa, käytä vähemmän keitinlientä, sillä soijakerma vetää kastikkeen kokoon, kun taas tavallinen kerma saattaa jättää sen liian juoksevaksi. Lisää lopuksi juustoraaste. 
  7. Valuta riisi. 
  8. Sekoita riisi, vihannekset ja juustokastike laakeaan uunivuokaan. 
  9. Paista uunissa 30 minuuttia. 
  10. Tarjoile soijakastikkeen kera. 

torstai 6. toukokuuta 2010

Kommervenkki-keitto

Tämä on lasten yleensä itse tekemä keitto. Se on simppeli, terveellinen ja hyvänmakuinen. Järkevintä ja edullisinta on liottaa ja keittää suuri määrä papuja kerralla ja pakastaa ne sitten noin 2-3 dl:n annospusseihin. 



Kahviherne = kikherne

G L V

2 dl kuivattuja tai 1 tlk säilöttyjä kahviherneitä
1 l vettä
1-2 tl yrttisuolaa
6 perunaa
3 porkkanaa
½ purjo
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl sweet chili-kastiketta
1 tl kuivattua oreganoa tai nippu tuoretta

  1. Jos käytät kuivattuja kahviherneitä, liota niitä yön yli vedessä. Keitä seuraavana päivänä tunnin verran. Kaada keitinvesi pois ennen kuin lisäät kahviherneet ruokaan. 
  2. Pese perunat ja porkkanat. Kuori tarvittaessa (kuorissa on paljon vitamiinia, joten jos kuori on vahingoittumaton, säästä kuoret) ja paloittele suupalan kokoisiksi. 
  3. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää suola, perunat ja porkkanat keittoon. 
  4. Halkaise ja pese purjo. Viipaloi ja lisää keittoon. 
  5. Keitä keittoa noin 15 minuuttia. 
  6. Lisää kahviherneet. 
  7. Mausta keitto tomaattipyreellä ja sweet chili-kastikkeella. Lisää oregano. Anna kiehua vielä hetken.
  8. Maista. Lisää tarvittaessa suolaa tai sweet chiliä.   
  9. Resepti on Marianne Kiskolan Pikkujätkien keittokirjasta (Tammi 2006) 

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Muorin munakas




















G

3 keitettyä perunaa
2 keitettyä porkkanaa
2 dl herneitä
8 luomukananmunaa
1 dl luomukermaa tai soijamaitoa
2 dl vahvaa juustoraastetta
1 tl yrttisuolaa
2 tl rouhittua mustapippuria

Paistamiseen: Rypsiöljyä tai luomuvoita

  1. Munakkaaseen voi laittaa edelliseltä aterialta jääneitä tähteitä; pastaa, vihanneksia, tofua.
  2. Kuutioi perunat ja porkkanat.
  3. Sekoita kananmunat ja kerma. Lisää mausteet ja juureskuutiot.
  4. Lorauta öljyä paistinpannuun tai kasariin. Paista munakas kauniin ruskeaksi. Jos saat käännettyä annoksen, paista toiseltakin puolelta.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Uunijuurekset unelmaillalliselle




















Tätä herkkua teen usein illalliselle ja viikonloppuisin. Joskus tarjoan pelkällä valkosipuli-kermaviilikastikkeella. Joskus innostun tekemään uunikalaa tai paneroitua tofua juuresten seuraksi.

G L V


6 perunaa
2 sipulia
4 porkkanaa
pieni pala lanttua
6 kokonaista valkosipulinkynttä
1 dl rypsiöljyä
2 tl yrttisuolaa

  1. Säädä uuni 200 asteeseen.
  2. Puhdista ja lohko juurekset. Huuhtele juureslohkot kylmässä vedessä ja taputtele kuivaksi astiapyyhkeellä.
  3. Jätä valkosipulinkynnet kokonaisiksi.
  4. Nosta juurespalat uunipellille. Ripottele valkosipulinkynnet joukkoon. Pirskottele öljy kasvisten päälle ja ripottele suola.
  5. Paista noin tunti.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Lumoava kalakeitto




















G L

400 g itsepilkittyä tai kalatiskiltä kalastettua kalaa
2 porkkanaa
5 perunaa
1 sipuli
1 l vettä
½ l luomumaitoa tai kauramaitoa
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl roseepippuria
3 laakerinlehteä
kourallinen tuoretta tilliä tai 2 rkl kuivattua
2 kalaliemikuutiota

  1. Puhdista ja paloittele juurekset ja kala. Silppua sipuli.
  2. Mittaa kaikki ainekset paitsi kala kattilaan ja keitä kunnes perunat ovat kypsiä.
  3. Lisää keittoon kalanpalat. Kalanpalat kypsyvät hetkessä, joten keittoa ei tarvitse enää keittää tai kala katoaa keittoon.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Louhettaren Linssikeitto

Tämän keitto-ohjeen myötä tulen paljastaneeksi suuren intialaisen kokkisalaisuuden. Miten saada linssit kiehumaan ilman, että ne kiehuvat pitkin keittiötä? Salaisuus on merisuola ja limetin tai sitruunan mehu, jotka pitävät linssit kurissa.

G L V

4 dl punaisia linssejä
1 tl merisuolaa
½ limetin mehu
1 l vettä
2 porkkanaa
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
500g tomaattimurskaa
2 dl kookosmaito tai luomukermaa
1 rkl garam masala-maustetta tai currya
  1. Huuhtele linssit hyvin ja mittaa kattilaan veden, suolan ja limetin mehun kanssa kattilaan.
  2. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit.
  3. Keitä linssejä kunnes vaahto nousee pinnalle. Nosta vaahto kauhalla pois ja lisää muut ainekset.
  4. Keitä keittoa hiljakseen noin 20-25 minuuttia.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Paronittaren porkkanakeitto



G L V

8 isoa porkkanaa

2 perunaa
2 sipulia

iso pala tuoretta inkivääriä
2 rkl rypsiöljyä

1 l vettä

1 kasvisliemikuutio
2 dl luomukermaa tai soijakermaa

1½ tl suolaa
½ tl valkopippuria

  1. Kuori ja paloittele porkkanat, perunat ja sipulit.
  2. Kuori ja raasta inkivääri.
  3. Kuullota paksupohjaisessa kattilassa rypsiöljyssä sipulit ja inkivääriraaste. Lisää porkkana- ja perunapalat.
  4. Lisää kattilaan vesi ja kasvisliemikuutio.
  5. Keitä kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  6. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma, suola ja pippuri.