Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

lauantai 14. elokuuta 2010

Oliivikeitto korvasienikermalla


















Keitto:
1 dl tuoretta tai pakastepinaattia
2 dl vispikermaa
1-2 dl täytettyjä vihreitä oliiveja
4 dl kasvislientä
ripaus valkopippuria

Korvasienikerma:
2 dl kevyesti vispattua kermaa
1 pieni purkki säilöttyjä korvasieniä
voita
suolaa
valkopippuria

Juusto-oliiviviipaleet:
pala tuoretta parmesaanijuustoa
viipaloituja mustia oliiveja
  1. Huuhtele korvasienet huolellisesti, sillä niissä voi olla hiekkaa tai pieniä kiviä. Silppua ne sitten hienoksi. Paista sieniä vähässä voissa ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Anna jäähtyä.
  2. Höylää parmesaanista ohuita viipaleita ja aseta ne leivinpaperille. Aseta muutamia ohueksi viipaloituja oliiveja jokaisen juustopalan päälle. Paista uunissa noin 10-15 minuuttia 150 asteessa, kunnes juusto on sulanut.
  3. Kiehauta keiton kaikki ainekset kattilassa. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia ja soseuta ainekset sauvasekoittimella.
  4. Vispaa kerma korvasienikermaa varten.
  5. Sekoita korvasienet varovasti vispattuun kermaan.
  6. Lisää kermaseosta keittoon juuri ennen tarjoilua. 
  7. Tarjoile keiton lisänä juusto-oliiviviipaleita. 
Ohje Kia Heroldin ja Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Kuuluisa kasviskeittokirja 2" (Animalia 2005) 
Reseptin alkuperä: Thomas Lundin, juontaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti