Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

torstai 8. huhtikuuta 2010

Annin valkosuklaajäädyke

2 rkl raakaruokosokeria
5 rkl vettä
300 g valkoista suklaata
2 prk vaniljakaurakastiketta

1. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Hämmennä pienellä lämmöllä, kunnes seos on siirappia.

2. Murustele valkosuklaa siirapin joukkoon ja sulata hämmentäen.

3. Vatkaa vaniljakaurakastike vaahdoksi ja sekoita jo hieman jäähtyneeseen suklaaseokseen.

4. Vuoraa leipävuoka tai pyöreä kakkuvuoka tuorekelmulla ja kaada seos vuokaan.

5. Pakasta seos. Voit käydä sekoittamassa parin tunnin välein haarukalla, niin estät jäähileiden syntymisen.

6. Nosta jäädyke ennen tarjoamista huoneenlämpöön hetkeksi. Kumoa sitten lautaselle ja tarjoile tuoreiden marjojen kanssa.

Suklaakastike

(tästä tulee 1½ dl annos)

100 g sokeria
4 rkl vettä
200 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%)
25 g margariinia tai voita
½ appelsiinin mehu (2 rkl)

  1. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Hämmennä pienellä lämmöllä, kunnes sokeri on sulanut veteen.
  2. Paloittele suklaa ja voi. Lisää pala kerrallaan sokeriveteen. Sulata. Älä anna seoksen kiehua.
  3. Purista appelsiinimehu ja lisää joukkoon.
Tarjoile lämpimänä.

Cashewtryffelit

Cashewtryffelit

125 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%)
15 g margariinia tai voita
100g reilun kaupan cashew-pähkinöitä
4 isoa keksiä esim. digestive (saatavana myös gluteenittomana)
3 rkl tummaa rommia
1 dl tomusokeria

LISÄKSI:
Kookoshiutaleita

  1. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa.
  2. Sillä aikaa murskaa cashew ja keksit veitsellä pieneksi.
  3. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja pyörittele palloiksi.
  4. Nosta tryffelipallot jääkaappiin jähmettymään.
  5. Pyörittele tryffelipallot kookoshiutaleissa.

Kultaiset cashewpähkinät

Kultaiset cashewpähkinät


Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Pikkumimmien keittokirja" (kevät Tammi 2008)

3 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä
2 rkl margariinia tai voita
½ dl reilun kaupan juoksevaa hunajaa
1 tl hienoa merisuolaa
¼ tai ½ tl chilijauhetta
1 rkl vettä

1) Sulata voi kattilassa.
2) Lisää hunaja, suola, chilijauhe ja vesi.
3) Lisää cashewpähkinät hyvin sekoittaen. Keitä keskilämmöllä 5 minuuttia, kunnes pähkinät ovat kullanruskeita.
4) Levitä cashewpähkinät voipaperilla vuoratulle tarjottimelle jäähtymään.
5) Tarjoile mielellään saman päivän aikana.

Pähkinäkarkit

Pähkinäkarkit


Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Pikkumimmien keittokirja" (kevät Tammi 2008)

2 dl fariinisokeria
1 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua kardemummaa
5 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä

1) Sekoita mausteet fariinisokeriin.
2) Kuumenna kattilassa maustettu fariinisokeri, hämmennä koko ajan. Pidä lämpö pienenä, jottei sokeri pala.
3) Lisää pähkinät. Sekoita kunnes sokeri on täysin sulanut.
4) Levitä pähkinäkarkit voipaperille jäähtymään.
5) Paloittele veitsellä suupaloja.

Vadelmaunelma

Vadelmaunelma


Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: "Pikkumimmien keittokirja" (kevät Tammi 2008)

1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä
1 prk (420 g) säilykeaprikooseja tai - persikoita
2½ dl vaniljakastiketta tai kauravaniljakastiketta
1 tl vaniljasokeria
3 dl vadelmia

1) Laita cashewpähkinät ja 1 dl aprikoosien säilykemehu tehosekoittimeen. Halutessasi anna pähkinöiden turvota pari tuntia, jolloin lopputuloksena on pehmeämpi maku.
2) Nosta sivuun neljä aprikoosinpuolikasta ja siivuta ne.
3) Soseuta pähkinät.
4) Lisää vaniljakastike ja aprikoosit. Soseuta kuohkeaksi.
5) Nosta annosastioihin ensin muutama vadelma ja aprikoosisiivu. Kaada päälle cashew-vaniljakastike. Koristele vadelmilla ja cashewpähkinöillä.

Lämmittävä kaakao

Maryn lämmittävä kaakao elämän tuuliin


50 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%)
4½ dl kauramaitoa tai luomumaitoa

Lisäksi:
Suklaaraastetta

Makeutukseen:
Reilun kaupan hunajaa

1) Pilko suklaa. Kuumenna maito ja sekoita siihen suklaa.
2) Raasta suklaata koristeeksi kaakaoon.






Suklaa-punaherukkalumous

Suklaa-punaherukkalumous


Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: “Papu, porkkana ja hillopulla – kasvisruokaa perheelle” (kevät Tammi 2008)

200-250 g reilun kaupan tummaa suklaata (70% kaakaota)
250 g margariinia
3 dl tomusokeria
4 luomukananmunaa tai 2 pkt (à 200 g) pehmeää tofua
2 dl grahamjauhoa tai quinoajauhoa
3 dl punaherukoita

Koristeluun:
1 dl punaherukoita
kermavaahtoa

Lisäksi:
uunivuoka Ø 26 cm
margariinia
gluteenitonta korppujauhoa

1) Säädä uuni 180 asteeseen.
2) Voitele ja korppujauhota vuoka.
3) Paloittele suklaa ja sulata vesihauteessa.
4) Vatkaa sähkövatkaimella margariini ja tomusokeri massaksi.¨
5) Lisää kananmunat tai pehmeä tofu, vatkaten.
6) Kaada sulatettu suklaa joukkoon.
7) Pyöräytä viinimarjoja jauhossa.
8) Lisää marjat ja jauho, nopeasti vatkaten.
9) Kaada taikina vuokaan ja paista 25-30 minuuttia.
10) Anna kakun jäähtyä.
11) Tarjoile kermavaahdon kera ja koristele punaherukoilla.

Suklaan sulatus vesihauteessa

SUKLAAN SULATUS VESIHAUTEESSA

Jos sinulla on kattilasarja, jossa kaksi kattilaa menee sisäkkäin, käytä niitä. Laita alempaan kattilaan jonkin verran vettä, joka kiehautetaan. Ylempään kattilaan paloittele suklaa. Alemman kattilan vesihöyry sulattaa suklaan. Huom! Suklaan joukkoon ei saa mennä tippaakaan vettä! Voit tehdä sulatuksen myös niin, että kiehautat noin litran vettä. Laita tulppa tiskialtaaseen ja kaada kiehuva vesi siihen. Nosta kuumaa vettä kestävä astia altaaseen ja paloittele suklaa siihen. Suklaa-astian päälle voi nostaa kannen, niin sulaminen nopeutuu.

Jane-tädin suklaakakku

JANE-TÄDIN SUKLAAKAKKU

Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: “Pikkumimmien keittokirja” (kevät Tammi 2008)

POHJA:
150 g huoneenlämpöistä margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 isoa luomukananmunaa
2 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
½ dl reilun kaupan kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta

TÄYTE/KUORRUTUS:
100 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%)
100 g reilun kaupan maitosuklaata
1 prk (200 g) tuorejuustoa
2 prk (á 135 g) sokeroimatonta mangososetta

LISÄKSI:
Voita voiteluun
Korppujauhoja (gluteenittomia keliaakikolle)
Kakkuvuoka
Mansikoita tai karkkeja koristeluun

1) Säädä uuni 180 asteeseen.
2) Voitele ja korppujauhota tilava kakkuvuoka.
3) Kaada kulhoon voi, sokerit ja rikotut kananmunat. Vatkaa tasaiseksi massaksi.
4) Sekoita erilliseen astiaan jauho, kaakao, sooda ja leivinjauhe keskenään.
5) Lisää jauhot taikinaan, yhä vatkaten kunnes seos on tasainen. Jos haluat, voit siivilöidä jauhon taikinaan, jottei tule taikinapaakkuja.
6) Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan.
7) Nosta vuoka uuniin ja paista 30 minuuttia.
8) Anna jäähtyä.
9) Valmista täyte ja kuorrutus:
10) Sulata suklaat vesihauteessa. Kun suklaat ovat sulaneet, sekoita tuorejuusto joukkoon. Anna jäähtyä hieman ennen levittämistä.
11) Jos haluat kakusta täytekakun, leikkaa sahalaitaisella veitsellä kakku kahteen osaan. Nosta ”ylälakki” varovasti pois. Levitä mangosose lakkien väliin. Nosta ylälakki takaisin.
12) Levitä leveällä veitsellä tai lastalla suklaakuorrutus kakun päälle ja sivuille.
13) Koristele mansikoilla tai karkeilla.

Johnnyn Cashewrahka

Johnnyn cashewrahka

Ohje Marianne Kiskolan keittokirjasta: “Papu, porkkana ja hillopulla – kasvisruokaa perheelle” (kevät Tammi 2008)

1 dl cashewpähkinöitä
1 dl persikoiden sokerilientä
2 dl vaniljakastiketta
4 kpl säilykepersikan puolikasta
½ dl rusinoita

LISÄKSI:

2 kpl säilykepersikan puolikasta
½ dl rusinoita
½ dl cashewpähkinöitä

KORISTELUUN:

jauhettua kanelia

1) Tätä ohjetta varten kannattaa käyttää 1 iso purkki (820g) säilykepersikoita.
2) Laita tehosekoittimeen cashewpähkinät ja 1 dl persikoiden sokerilientä. Soseuta.
3) Lisää vaniljakastike ja soseuta.
4) Lisää 4 säilykepersikan puolikasta. Jätä jäljelle jäävät koristeluun. Soseuta.
5) Lisää rusinat ja soseuta.
6) Pieni veitsellä 2 säilykepersikan puolikasta. Nosta tarjoilukulhoon.
7) Ripottele rusinat ja cashewpähkinät persikanpalojen päälle. Kaada tehosekoittimesta sose mukaan ja sekoita lusikalla.
8) Nosta jääkaappiin vetäytymään.
9) Annostele jälkiruokakulhoihin ja halutessasi, koristele kanelilla.

Gluteenittomat pähkinäkeksit

Pähkinäkeksit, gluteenittomat

1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä
1 dl rusinoita
125 g huoneenlämpöistä margariinia
1 ½ dl raakaruokosokeria
1 luomukananmuna
2 ½ dl riisijauhoa
1 tl leivinjauhetta

1) Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2) Pieni cashewpähkinät ja rusinat veitsellä hieman pienemmiksi.
3) Vatkaa margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna.
4) Sekoita jauho ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan vähitellen ja vatkaa.
5) Sekoita pienityt cashewpähkinät ja rusinat taikinaan.
6) Nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille ruokalusikallisia taikinaa ja taputa kekseiksi.
7) Paista 15 minuuttia.
8) Keksit jähmettyvät jäähtyessään.

Suklaakakku ilman uunia

Suklaakakku ilman uunia


400 g reilun kaupan tummaa suklaata (70%) (FairMary)
100 g margariinia
1 rkl siirappia
100g reilun kaupan parapähkinä-aprikoosisekoitusta (FairMary)
200 g reilun kaupan cashew-pähkinöitä (FairMary)

1) Vuoraa leipävuoka tuorekelmulla.
2) Sulata suklaa vesihauteessa. Lisää mukaan margariini ja siirappi.
3) Lohko isoimpia pähkinöitä pienemmiksi.
4) Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kumoa vuorattuun vuokaan. Peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin kovettumaan ainakin pariksi tunniksi.

Kuva: Pia Inberg

Suklaadippi pähkinäherkuille

Suklaadippi pähkinäherkuille

1 pss reilun kaupan (FairMary) parapähkinä-aprikoosisekoitusta
1 pss reilun kaupan (FairMary) cashew-pähkinöitä

DIPPI:
2 levyä tummaa suklaata (70% kaakaota) (FairMary)
1½ rkl reilun kaupan hunajaa (Hunajainen Sam)

1) Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää hunaja.
2) Dippaa pähkinöitä sulaan suklaaseen ja nosta kuivumaan voipaperille.
3) Tarjoile heti.

Gluteenittomat ja maidottomat suklaamuffinit

Gluteenittomat ja maidottomat suklaamuffinit

4 dl riisijauhoja
1½ dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
50 g reilun kaupan (FairMary) tummaa suklaata
½ dl reilun kaupan (FairMary) cashew-pähkinöitä
1 luomukananmuna
3 dl riisimaitoa tai luomumaitoa
2 rkl margariinisulaa

1) Sekoita keskenään kuivat ainekset.
2) Raasta suklaa joukkoon.
3) Pieni cashew-pähkinät veitsellä ja lisää jauhoihin.
4) Vatkaa toisessa kulhossa kananmuna, maito ja sulatettu margariini.
5) Lisää jauhoseos ja sekoita hyvin.
6) Jaa taikina muffinivuokiin.
7) Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia.

Välipalaleivät

Välipalaleivät

4 kpl

½ ps (50g) parapähkinä-aprikoosisekoitusta (FairMary)
150 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl reilun kaupan juoksevaa hunajaa (Hunajainen Sam)
4 paahtoleipäviipaletta

1) Pieni pähkinät ja aprikoosit.
2) Sekoita pilkotut pähkinät ja aprikoosin palat tuorejuuston ja hunajan kanssa.
3) Paahda leivät leivänpaahtimessa ja voitele ne seoksella.

Maryn parapähkinä-aprikoosi-kuivakakku

Maryn Parapähkinä-aprikoosi-kuivakakku

150 g voita tai margariinia
1½ dl raakaruokosokeria
3 luomukananmunaa
3 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
1½ tl leivinjauhetta
1 pss (100 g) reilun kaupan parapähkinä-aprikoosi-sekoitusta (FairMary)

VALMISTUS

  1. Säädä uuni 175 asteeseen.
  2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi.
  3. Lisää munat seokseen yksitellen samalla vatkaten.
  4. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja vatkaa joukkoon.
  5. Voitele ja korppujauhota vuoka. Kaada taikina siihen.
  6. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Maharadzan mausteriisi

Kasvisruokia Aasiasta – Makumuistoja Intiasta ja Kaukoidästä

(Tammi huhtikuu 2007).

1 salottisipuli
3 dl täysjyväriisiä
½ dl ruokaöljyä
1 tl kurkumaa
1 tl kardemumman siemeniä
4 kokonaista neilikkaa
1 kanelitanko
6 dl vettä
1 tl hienoa merisuolaa
200g pakasteherneitä

  1. Kuori ja silppua sipuli.
  2. Huuhtele ja valuta riisi.
  3. Kuumenna ruokaöljy syvässä kattilassa. Lisää mausteet ja hämmennä öljyssä pari minuuttia. Lisää sipulisilppu ja riisi, koko ajan hämmentäen.
  4. Kun riisi on muuttunut kuultavammaksi, lisää vesi.
  5. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes riisi on lähes kypsää. Sekoita ja lisää tarvittaessa vettä, älä kuitenkaan liikaa.
  6. Lisää suola ja herneet. Sekoita ja anna hautua vielä 5 minuuttia.

Sitrus-tofurisotto

Sitrus-tofurisottoSitrus-tofurisotto

Tofukeittokirja
(Tammi 2005)

1 pkt maustamatonta tofua

Tofu marinadi

1 sitruunan puristettu mehu
1 limetin puristettu mehu
2 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl hunajaa
2 tk maustepippurirouhetta
1 tl suolaa

Risotto

3 dl pitkäjyväriisiä
8 dl kuumaa vettä tai kasvislientä
1 iso sipuli
1 sitruunan mehu
½ sitruunan raastettu kuori
2 tl mustapippurirouhetta
2 rl ruokaöljyä
50 g voita tai margariinia
suolaa tarvittaessa

(2 dl parmesaani- tai pecorinoraastetta)

  1. Kuutioi tofu. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja lisää tofu. Anna marinoitua vähintään muutama tunti, mieluimmin yön yli jääkaapissa.
  2. Pilko sipuli pieneksi
  3. Sulata voi tai margariini ja öljy kuumassa kattilassa. Kun voi on sulanut, lisää kattikaan sipulisilppu ja sekoita minuutin verran.
  4. Lisää kattilaan riisi. Kuullota muutama minuutti, kunnes riisistä tulee läpikuultavaa. Muista sekoittaa koko ajan.
  5. Lisää sitruunan raastettu kuori ja sitruunamehu.
  6. Lisää vettä tai kasvislientä kattilaan koko ajan sekoittaen sitä mukaan kun riisi imee nestettä itseensä. Sekoita koko ajan, jotta riisistä irtoaa tärkkelystä ja siitä tulee risottomaista. Sekoita kiehuvaa risottoa noin 15-20 minuuttia. Lisää vielä marinadista siivilöidyt tofut ja myös marinadi, jos haluat risotosta kosteampaa. Lopuksi lisää vielä varovasti juustoraaste ja pilkotut yrtit. Jos haluat koko ateriasta iloisen keltaisen, voit värjätä riisin kurkumalla.

    Valokuva: Pia Inberg

Kookosriisi


KookosriisiKookosriisi

Pikkujätkien keittokirja
(Tammi 2006)


5 dl basmatiriisiä
7 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
2 rkl sitruunamehua
1 tl kurkumaa
1 tl hienoa merisuolaa
½ dl kookoshiutaleita
(½ dl rouhittuja pistaasipähkinöitä)

  1. Pese riisi siivilässä juoksevan veden alla.
  2. Kaada kattilaan huuhdeltu riisi, vesi ja kookosmaito. Lisää sitruunamehu, kurkuma ja suola.
  3. Hauduta riisiä kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes vesi ja kookosmaito ovat imeytyneet riisiin.
  4. Lisää kookoshiutaleet ja rouhitut pistaasipähkinät riisiin.
Valokuva: Pia Inberg

Mainio riisivuoka

Mainio riisivuoka

Hot - Chiliä ja muita mauste-elämyksiä
(Tammi 2006) mainio riisivuoka

1 kesäkurpitsa tai munakoiso
oliiviöljyä
4 valkosipulinkynttä
1 tl curry-mausteseosta
1 tölkki (400g) tomaattimurskaa
1 tl balsamiviinietikkaa
1 tl hunajaa tai ½ tl sokeria
3 dl tuoretta basilikaa tai 3 rkl kuivattua basilikaa
2½ dl pitkäjyväriisiä
1 pkt (noin 250 g) kotijuustoa tai halloumia
1 dl raastettua parmesaania
2 tl merisuolaa
2 tl rouhittua mustapippuria
korppujauhoja vuoan jauhotukseen

  1. Leikkaa kesäkurpitsa tai munakoiso pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna parilapannu tai paistinpannu kuumaksi.
  2. Lorauta oliiviöljyä lautaselle ja pyöräytä kesäkurpitsaviipaleet öljyssä. Paista pannussa välittömästi molemmin puolin.
  3. Nosta viipaleet jäähtymään lautaselle. Kaada loput paistinrasvasta kattilaan, lisää tarvittaessa hieman öljyä. Silppua valkosipuli ja kuullota. Lisää tomaattimurska, etikka ja mausteet. Kypsennä hetki ja silppua joukkoon basilika.
  4. Keitä toisessa kattilassa riisi lähes kypsäksi ja lisää tomaattikastikkeen joukkoon.
  5. Paloittele kotijuusto tai halloumi pieniksi kuutioiksi ja raasta parmesaani. Sekoita juustot riisiseokseen. Tarkista suola.
  6. Öljyä korkeahko leipävuoka ja jauhota korppujauholla.
  7. Ammenna vuokaan puolet riisiseoksesta. Lado kesäkurpitsaviipaleet vuokaan ja täytä loppu vuoasta riisiseoksella. Ripottele päälle korppujauhot. Paista 220 asteessa 35 min. Anna ruoan hieman vetäytyä ja jäähtyä ja kippaa se sitten ylösalaisin tasaiselle lautaselle. Leikkaa riisi vuoasta annospalasia.
Valokuva: Pia Inberg

Riisi-linssipilau

Mustalaisleirin riisi-linssipilau

Kasvisruokia Aasiasta – Makumuistoja Intiasta ja Kaukoidästä” (Tammi huhtikuu 2007). Mustalaisleirin riisi-linssipilau

50 g punaisia tai keltasia linssejä
350 g basmatiriisiä
1 sipuli
1 tuore vihreä chili
1 rkl seesaminsiemeniä
4 rkl ruokaöljyä
1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä (FairMary)
½ rkl kuminan siemeniä
1 kanelitanko
1 laakerinlehti
½ l kasvislientä
1 tl suolaa
1 tl garam masalaa

  1. Huuhtele erikseen linssit ja riisi kylmän veden alla siivilässä.
  2. Parhaan lopputuloksen saat, jos annat riisin ja linssien liota pari tuntia tai yön yli omissa vesiastioissaan.
  3. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipulit.
  4. Poista chilistä kanta ja siemenet. Silppua pieneksi.
  5. Paahda kuivassa, kuumassa kasarissa seesaminsiemenet. Nosta sivuun odottamaan.
  6. Kuumenna ruokaöljy kasarissa ja paahda cashewpähkinät kauniin ruskeiksi. Nosta pähkinät talouspaperin päälle, jotta enin öljy valuu pois.
  7. Kuullota sipulisilppu kasarissa. Kun sipuli on kuullottunut, lisää kasariin paahtumaan chili, kumina, kanelitanko ja laakerinlehti. Parin minuutin päästä vähennä lämpöä.
  8. Lisää linssit, kasvisliemi ja suola.
  9. Kiehauta nopeasti koko ajan sekoittaen. Pienennä lämpöä ja anna hautua kannen alla 10 minuuttia. Kansi kannattaa jättää raolleen, sillä linssit kiehuvat herkästi yli.
  10. Lisää riisi, kiehauta ja anna taas hautua kannen alla 10-15 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä.
  11. Kun riisi on kypsää, käännä lämpö pois ja anna hautua vielä 10 minuuttia.
  12. Poista kanelitanko ja laakerinlehti.
  13. Koristele cashewpähkinöillä, paahdetuilla seesaminsiemenillä ja garam masalalla.
Valokuva: Pia Inberg

Gluteeniton mausteleipä

Monsuunijoen mausteleipä


Kasvisruokia Aasiasta – Makumuistoja Intiasta ja Kaukoidästä” (Tammi huhtikuu 2007).

3 dl riisijauhoa
2 dl maissijauhoa tai yhteensä 5 dl vehnäjauhoa
1 (noin 11g) annospussi kuivahiivaa
2 tl jeeraa tai kuminaa
1 tl fenkolia
1 tl jauhettua korianteria
2 tl kurkumaa
1 tl hienoa merisuolaa
4½ dl kädenlämpöistä vettä
½ dl auringonkukkaöljyä
1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä (FairMary) paloina

LISÄKSI:
Leipävuoka
2 rkl margariinia
korppujauhoja

  1. Säädä uuni 200 asteeseen.
  2. Hakkaa cashewpähkinät veitsellä pieneksi.
  3. Sekoita jauhot, kuivahiiva ja mausteet keskenään.
  4. Lisää kädenlämpöinen vesi ja vaivaa taikina.
  5. Lisää öljy ja cashewpähkinänpalat, vaivaa hyvin. Jätä taikina nousemaan pyyhkeen alle hetkeksi.
  6. Voitele ja korppujauhota leipävuoka.

Kaada taikina vuokaan ja paista 25-30 minuuttia.

Kaniinin porkkanakakku

Kaniinin  porkkanakakku Puolen

Tofukeittokirja
(Tammi 2005)

Voit valita kummalla kuorrutuksella teet tämän herkkukakun. Toisessa käytetty tuorejuustoa ja toisessa pehmeää tofua.
Molempi parempi!

TAIKINA

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1½ dl maapähkinä- tai
auringonkukkaöljyä
1 pkt pehmeää tofua
½ rkl jauhettua kanelia
½ rkl jauhettua inkivääriä
½ tl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
4 dl porkkanaraastetta
1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä (FairMary) rouhittuna
½ dl kookoshiutaletta


1 rkl margariinia vuoan voitelemiseen
2 rkl korppujauhoja vuoan jauhotukseen

JUUSTOKUORRUTUS

1 dl tomusokeria
50 g margariinisulaa
½ tl vaniljasokeria
300 g maustamatonta tuorejuustoa

TUULIN KUORRUTUS

½ pkt pehmeää tofua
150 g suolatonta margariinia
3 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl inkivääriä
½ sitruunan mehu
1 rkl raastettua sitruunan kuorta

1.Tee taikina: Sekoita kaikki kuivat ainekset. Lisää tofu ja porkkanaraaste ja aivan lopuksi öljy. Voit vaihtoehtoisesti korvata puolet porkkanaraasteesta esim. kesäkurpitsaraasteella. Taikinan tulee olla liisterimäistä ja erittäin löysää.

2. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa 45-60 min. Kakun maut pääsevät oikeuksiinsa, jos maltat säilyttää sitä jääkaapissa yön yli.

3.Valmista juustokuorrutus: Sekoita kaikki aineet hyvin keskenään ja sivele paistuneen, jäähtyneen kakun päälle.

4. Valmista Tuulin kuorrutus: Anna margariinin pehmentyä huoneen lämmössä. Vatkaa kaikki ainekset sähkövatkaimella ja sivele jäähtyneen kakun päälle.

Valokuva: Pia Inberg

Energiapatukat

EnergiapatukatEnergiapatukat

Pikkujätkien keittokirja
(Tammi 2006)

100 g margariinia
1 dl hunajaa tai siirappia
2 dl kaurahiutaleita
1 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä (FairMary) rouhittuna
3 rkl seesaminsiemeniä
1 dl sokerittomia riisimuroja
1 dl kuivattuja hedelmänpaloja

  1. Säädä uuni 160 asteeseen.
  2. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla
  3. Sulata margariini ja hunaja kattilassa
  4. Sekoita kuivat ainekset margariini-hunajasulaan ja kumoa se leivinpaperille.
  5. Paista 30-35 minuuttia
  6. Anna jäähtyä 5-10 minuuttia, leikkaa sitten patukan kokoisiksi palasiksi.
Valokuva: Pia Inberg

Maustepähkinät

Tahmatassun maustepähkinät

Hot - Chiliä ja muita mauste-elämyksiä
(Tammi 2006) Tahmatassun  maustepähkinät

4 dl reilun kaupan cashewpähkinöitä (FairMary)
1 dl juoksevaa hunajaa
1 tl kanelijauhetta
1 tl inkiväärijauhetta
½ tl kardemummajauhetta
½ tl chilijauhetta

  1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
  2. Sekoita mausteet hunajan joukkoon ja lisää pähkinät
  3. Kaada pähkinät uuninkestävään vuokaan ja paahda kuumassa uunissa noin 10 min. Muodosta lusikkaa apuna käyttäen pieniä kekoja lautaselle tai pieniin karamellivuokiin. Anna jäähtyä. Pane pähkinäkeot vielä jähmettymään jääkaappiin ennen tarjoilua.
Valokuva: Pia Inberg

Kahvihernesalaatti (kikhernesalaatti)

Koreiden korujen kantajan kahvihernesalaatti

Kasvisruokia Aasiasta – Makumuistoja Intiasta ja Kaukoidästä” (Tammi huhtikuu 2007). Koreiden korujen  kantajan kahvihernesalaatti

1 pkt (400 g) kikherneitä eli kahviherneitä
½ l keitettyä pastaa
1 sipuli tai purjo
1 keskikokoinen vihreä kesäkurpitsa
1 keskikokoinen keltainen kesäkurpitsa
1 dl öljyssä paahdettuja FairMaryn cashewpähkinöitä
½ dl öljyssä paahdettuja maapähkinöitä

lisäksi

tuoretta korianteria ja limettiviipaleita

  1. Valuta kahviherneet siivilässä.
  2. Keitä ja valuta pasta, anna jäähtyä. Voit käyttää myös aiemmalta aterialta tähteeksi jäänyttä pastaa.
  3. Kuori ja silppua sipuli.
  4. Huuhtele ja viipaloi kesäkurpitsat.
  5. Kuumenna 2 rkl ruokaöljyä ja paahda siinä cashewpähkinät ja maapähkinät.
  6. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  7. Koristele tuoreella korianterilla ja limettiviipaleilla.
Valokuva: Pia Inberg

Cashew-kerma


Cashew-kerma

Iltalehti 29.10.2007

300 g eli 3 pussia reilun kaupan cashewpähkinöitä
2½ dl haaleaa vettä
2 rkl reilun kaupan raakaruokosokeria

  1. Anna cashew-pähkinöiden liota haaleassa vedessä pari tuntia.
  2. Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella ja tarjoile lämpimän hedelmäsalaatin kanssa.
Valokuva: Janne Aaltonen
Teksti ja kuvausjärjestelyt: Sanna Miettunen

Iltalehti 29.10.2007

Parapähkinä-aprikoosi-linssimuhennos

1 sipuli
1 valkosipuli
2 rkl ruokaöljyä
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl kanelia
1 tl chilijauhetta
suolaa
4 dl kookosmaitoa
2 dl kasvislientä
2 dl punaisia linssejä
100 g reilun kaupan parapähkinä-aprikoosisekoitusta

Tarjoiluun: Täysjyväriisiä

  1. Hienonna sipulit.
  2. Kuullota niitä ja mausteita hetki tilkassa öljyä.
  3. Lisää nesteet, linssit ja parapähkinä-aprikoosisekoitus.
  4. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 20-30 min.
  5. Lisää halutessasi suolaa oman maun mukaan.
Valokuva: Janne Aaltonen
Teksti ja kuvausjärjestelyt: Sanna Miettunen