Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Suklaareunat kakkuun








  1. Leikkaa leivinpaperista tai vähän paksummasta muovista kakun reunan korkuiset kaksi suikaletta niin, että molemmat suikaleet ylettyvät reilusti puoli kakkua ympäri. Merkitse suikaleisiin tussilla, miten pitkän pätkän koristetta tarvitset. 
  1. Laita suikaleet leivinpaperiarkin päälle ja kiinnitä ne siihen teipillä.
  1. Sulata suklaa vesihauteessa ja laita se leivinpaperitötteröön.                                                       
  1. Pursota suklaalla tiheä ristikko niin, että se ylettyy vähän alustana olevalle leivinpaperille. 
  1. Anna koristeiden hieman jähmettyä, mutta ei kuitenkaan liikaa                                                  
  2. Ota pois ensimmäinen suikale alustasta, pingota se aluksi kakun reunaan ja asettele se kauniisti toisen puoleen kakkua. Paina pintaan kiinni. Toista sama toiselle suikaleelle. 

Vadelmainen suklaamoussekakku, josta tuli suosikkini!

Tämä kakku oli mielestäni aivan ihana! Oma henkilökohtainen vahva suosikkini:) Tätä tulen tekemään itsekin, niin lähellä se oli omia ohjeitani ja lempimakujani. Gluteenittoman tästä saa käyttämällä 2/3 riisijauhoja ja 1/3 dl perunajauhoja.


Herkullisuus: Suussa sulava
Kauneus: Katsojan silmissä
Hyvä rakenne: Löytyy
Helppo toteutettavuus: Kaikki ainekset löytyvät pienehköstäkin kaupasta, jopa Lapinjärveltä. Kakun voi tarvittaessa tehdä viikkoja etukäteen ja pakastaa. Vain koristelu pitää tehdä samana tai edellisenä päivänä. Kakusta saa helposti kauniin.
Muunneltavuus: Kakun päälle voi tehdä kiilteen mehusta ja hyytelösokerista, jolloin kakusta voi tehdä lähes minkä värisen tahansa. Pohjan voi tehdä kokonaan eri tavalla, esimerkiksi keksi-margariiniseoksesta, jolloin kakusta saa helposti gluteenittoman version, mutta ulkonäkö on kuitenkin samanlainen.

AINEKSET
 Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,25 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl (luomu)kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
0,3 dl rypsiöljyä
3dl kauramaitoa
0,5 tl etikkaa
½ dl tummaa luomusuklaata rouheena

Täyte
1dl mustaherukkahilloa
2 dl vadelmia
kauramaitoa kostutukseen

Mousse
4 dl vispautuvaa kaurakermaa
1 pkt (300g) pehmeää silkentofua tai 1 prk (500g) maustamatonta soijajogurttia yön yli valutettuna
2 kukkuraruokalusikallista sokeria
300 g tummaa luomusuklaata
2 tl vaniljasokeria

Koristelu

100 g tummaa suklaata
Kokonaisia pakastevadelmia (Mariannen huom! Käytä vain kotimaisia vadelmia tai sitten muita marjoja, sillä ulkomaiset pakastevadelmat pitää kiehauttaa tai kuumentaa ennen käyttöä - niistä voi saada ikävän pöpön muutoin!)

TEKEMINEN

Pohja

1. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija noin 24cm) leivinpaperilla.
2. Sekoita kauramaito, sokeri ja etikka keskenään vispilällä niin että neste hieman vaahtoaa. Lisää öljy.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään
4. Sekoita varovasti puuhaarukalla kuivat ja märät aineet keskenään. Sekoita vain sen verran kuin on pakko. Ei haittaa, jos jää vähän paakkuja. Lisää lopuksi suklaarouhe varovasti kääntäen.
5. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 40 min
6.  Kun kakku on jäähtynyt, ota pois vuuan reunat. Leikkaa ylimääräiset leivinpaperit pois (siis niin, että pohjaan jää leivinpaperi).
7. Leikkaa reunoista pois muutama sentti 
8. Halkaise kakku ja täytä

Täyttäminen

  1. Kostuta kakku kauramaidolla. Laita mustaherukkahillo ja vajaa puolet täytteen vadelmista väliin. 
  2. Laita kakun päällimmäinen kerros toisinpäin (vadelmat pysyvät tällöin paremmin päällä) ja paina kakkua hieman kasaan että se tiivistyy. Asettele vadelmat kakun päälle. Kakku ei näytä tässä vaiheessa kovin kauniilta, mutta ei hätää, asia korjaantuu pian.
Mousse

  1. Vaahdota kerma kuohkeaksi (noin 2 min monitoimikoneella)
  2. Lisää tofu ja sokerit ja sekoita vielä hieman
  3. Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää seokseen. Vatkaa niin, että seoksesta tulee tasainen.
  4. Pese irtopohjavuoan reunukset, voitele se kasvimargariinilla ja laita paikoilleen. Levitä mousse niin, että se tulee tasaisesti reunoille ja päälle.
  5. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään muutamaksi tunniksi. Tai jos kakku syödään myöhemmin, laita se pakkaseen tiiviisti muovipusseihin pakattuna ettei se saa pakastimen makua.
  6. Koska moussea jää hieman yli ja kakun reunuksiakin on jäljellä (noin 2 dl), voit dipata reunuksia ylimääräisessä moussessa ja syödä. Tällöin ei jää niin paljon harmittamaan, jos itse kakku menee vieraille.  
Suklaamousse

Tämä on kakun tekemisen hauskin vaihe. Mikäli et luota omiin taiteilijan taitoihisi, tulosta netistä Animalian vanha hiirilogo ja kopioi se leivinpaperille. Leikkaa hiiri reunoja myöten ja asettele se kakun päälle. Tee reunat esimerkiksi neulalla tai muulla terävällä esineellä ja ota leivinpaperi pois.

1. Ota irtopohjavuoan reunukset pois ja vedä kakku varovasti kauniimmalle tarjottimelle (voit ottaa kiinni pohjan leivinpaperista.
2. Sulata suklaa
3. Tee leivinpaperista tötterö ja laita suklaa siihen.  
4. Pursota suklaalla hiirikoriste ja teksti 50v.

Kakku on kaunis näinkin, varsinkin jos asettelet siihen vadelmia nätisti väriä antamaan.

Suklaareunat

Jos kuitenkin haluat tehdä viimeisen päälle, tee suklaalla kakkuun kauniit reunukset. Kuvasarja reunusten teosta seuraavassa blogissa:)
1. Leikkaa leivinpaperista tai vähän paksummasta muovista kakun reunan korkuiset kaksi suikaletta niin, että molemmat suikaleet ylettyvät reilusti puoli kakkua ympäri. Merkitse suikaleisiin tussilla, miten pitkän pätkän koristetta tarvitset. 

  1. Laita suikaleet leivinpaperiarkin päälle ja kiinnitä ne siihen teipillä.
  1. Sulata suklaa vesihauteessa ja laita se leivinpaperitötteröön                                                                                                                    
  1. Pursota suklaalla tiheä ristikko niin, että se ylettyy vähän alustana olevalle leivinpaperille.
  1. Anna koristeiden hieman jähmettyä, mutta ei kuitenkaan liikaa                                                                                           
  2. Ota pois ensimmäinen suikale alustasta, pingota se aluksi kakun reunaan ja asettele se kauniisti toisen puoleen kakkua. Paina pintaan kiinni. Toista sama toiselle suikaleelle. 
  1. Laita kakku jääkaappiin jotta suklaa jähmettyisi. Irrota muovi/leivinpaperi.
  1. Koristele vielä vadelmilla