Marianne Kiskolan ruokablogi

Marianne kokkaa rokkaa keittiössä ystäviensä, perheensä ja eläintarhansa kanssa, intohimonaan kotiruoka, maailman maut ja suomalainen, jumalainen luonto sekä tiedostava kulutus. Marianne on julkaissut 8 keittokirjaa ja työskennellyt ruoka-alalla lähes kaikissa mahdollisissa tehtävissä ympäri maailmaa.

Tiedostavan kokin oivallukset

tiistai 27. syyskuuta 2011

Riisipuuro hirssimaitoon

Löysin kaupasta italialaista gluteenitonta hirssimaitoa. Käytän paljon kaura- ja riisimaitoa, jonkun verran myös soijamaitoa, mutta hirssimaitoa en ollut koskaan kokeillut. Maku oli mielyttävän samettinen ja päätin testata sitä sunnuntaina riisipuuron keittoon. Parhaita ostoksia keittiööni on ollut puuron haudutuskattila. Puurosta tuli kenties parasta riisipuuroa, jota olemme syöneet! Tuota luomuherkkua tulen maistamaan toistekin - seuraavaksi kokeilen pirtelöön sitä.
















G L V
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
2 rkl voita tai margariinia
1 prk (750ml) hirssimaitoa (Isola Bio Drink Millet) 
3/4 tl suolaa
  1. Huuhdo riisit.
  2. Kiehauta vesi ja lisää riisi sekä voi. Anna veden ja voin imeytyä riiseihin. Sekoita välillä.
  3. Lisää hirssimaito. 
  4. Anna puuron kiehua keskilämmöllä, hämmennä välillä. 
  5. Puuro on valmista noin puolen tunnin kuluttua. 
  6. Lisää suola ja sekoita hyvin.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Iltalehti Sadonkorjuu-liite Herkullista Arkiruokaa - Kesäkurpitsa-ruusukaaligratiini


KESÄKURPITSA-RUUSUKAALIGRATIINI
G L

300g ruusukaalia
1 kesäkurpitsa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
vajaa ½ dl rypsiöljyä
1 prk (500g) tomaattimurskaa
1 dl raastettua parmesaania
1 tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 ruukku tuoretta sitruunamelissaa
kuorrutukseen parmesaania

1) Säädä uuni 225 asteeseen.
2) Puhdista ja tarvittaessa halkaise ruusukaalit.
3) Paloittele kesäkurpitsa.
4) Höyrytä ruusukaalit pehmeiksi tai käytä pakastettuja ruusukaaleja.
5) Valmista tomaattikastike: Silppua sipulit ja kuullota rypsiöljyssä. Lisää kesäkurpitsakuutiot. Kuullota hetki ja lisää sen jälkeen tomaattimurska, parmesaani ja mausteet.
6) Lorauta uunivuokaan öljyä ja kaada ruusukaalit vuokaan. Kaada kastike päälle.
7) Ripottele parmesaania päälle ja paista uunissa 15 minuuttia.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Iltalehti Sadonkorjuu-liite Herkullista Arkiruokaa - Hirssikasvispata


Iltalehti/Sadonkorjuu-liite/Hirssikasvispata
Teksti ja reseptit: Marianne Kiskola
Kuvat: Jaakko Virtanen

Perinteisen raskaat ruoat voi valmistaa keveästi, ravitsevasti ja värikkäästi. Sadonkorjuun aika tarjoaa runsain mitoin ihania vihanneksia, joita kannattaa hyödyntää kotikeittiössä.
 
HIRSSIKASVISPATA
G L V

2 dl hirssiä
1 dl rypsiöljyä
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 punasipuli
1 fenkoli
2 porkkanaa

Maustekastike:
5 dl kiehuvaa vettä
1 kasvisliemikuutio
2 tuoretta tomaattia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl merisuolaa
1 rkl Provencale-yrttiseosta
½ tl cayennenpippuria

1) Säädä uuni 200 asteeseen.
2) Lorauta rypsiöljy uunikulhoon.
3) Lisää vuoan pohjalle hirssi.
4) Pilko vihannekset ryynien päälle.
5) Kiehauta vesi ja murenna kasvisliemikuutio. Pilko tomaatit ja valkosipulinkynnet joukkoon sekä lisää mausteet.
6) Kaada neste pataan.
7) Nosta kulhon päälle kansi ja nosta pata uuniin 40 minuutiksi.
8) Pikavinkki: Voit valmistaa ruoan myös kattilassa. Tällöin lisää hirssi kiehuvaan veteen ja sen jälkeen vihannekset. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä, välillä hämmennellen.
9) Proteiinivinkki: Jos haluat hirssipadasta jämerämpää, voit lisätä joukkoon tofua tai paistettua kanaa.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Iltalehti Sadonkorjuu-liite Herkullista Arkiruokaa - Silakkalaatikko tuoreella timjamilla


Iltalehti/Sadonkorjuu-liite/Silakkalaatikko timjamilla
Teksti ja reseptit: Marianne Kiskola
Kuvat: Jaakko Virtanen

Perinteinen silakkalaatikko saa uuden potkun suolakurkusta ja tuoreesta timjamista.

SILAKKALAATIKKO TUOREELLA TIMJAMILLA
G L

400 g tuoreita silakkafileitä
1 kg kuorellisia perunoita
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä
tuoretta timjamia
suolakurkkuviipaleita
2 luomumunaa
4 dl luomu- tai kauramaitoa
1 tl suolaa
½ tl valkopippuria

1) Säädä uuni 200 asteeseen.
2) Viipaloi perunat ja nosta hetkeksi kylmään veteen.  
3) Kuori ja silppua sipulit. Kuullota kevyesti öljyssä paistinpannulla.
4) Voitele uunivuoka voilla tai öljyllä.
5) Taputtele perunaviipaleet kuivaksi.
6) Aseta uunivuoan pohjalle kerroksittain perunaviipaleita, silakoita, sipulia, timjamia ja suolakurkkuviipaleita. Jätä päällimmäiseksi kerros perunaviipaleita.
7) Vispaa keskenään kananmunat ja maito. Kaada seos vuokaan.
8) Anna kypsyä uunissa noin tunti.

torstai 15. syyskuuta 2011

Iltalehti Sadonkorjuu-liite Herkullista Arkiruokaa - Makaronilaatikko



Iltalehti/Sadonkorjuu-liite/Herkullista arkiruokaa
Teksti ja reseptit: Marianne Kiskola
Kuvat: Jaakko Virtanen

Makaronilaatikko valmistetaan täysjyväpastaan ja vaihteeksi soijarouheeseen, jossa on mukavasti proteiinia, mutta ei eläinrasvaa. Kananmuna-maitoseos korvataan soijamaidolla, joka sitoo itsessään, eikä kananmunaa tarvita.

MAKARONILAATIKKO TÄYSJYVÄPASTASTA JA SOIJAROUHEESTA
L V

5 dl täysjyvä-luomumakaronia
2 dl tummaa soijarouhetta
4 dl kiehuvaa vettä
2 tl suolaa
3 kpl kuivattuja chilejä tai 1 tl chilijauhetta
2 rkl rypsiöljyä
2 sipulia
2 dl herneitä
1 tl suolaa
1 rkl currya
1 tl paprikajauhetta
7 dl luomusoijamaitoa
(3 dl Emmental-juustoraastetta)
Koristeluun: Paprikajauhetta

1) Säädä uuni 200 asteeseen.
2) Kiehauta soijarouhe ja kuivatut chilit suolavedessä.
3) Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä lähes kypsiksi.
4) Valuta soijarouhe ja poista chilit.
5) Silppua sipulit.
6) Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota sipulisilppu. Lisää soijarouhe ja mausteet.
7) Lorauta rypsiöljyä uunivuoan pohjalle.
8) Sekoita kaikki ainekset vuokaan.
9) Kypsennä vuokaa uunissa noin 45-60 minuuttia.
10)               Jos käytät juustoraastetta, lisää se paistamisen loppupuolella ja paista vain sen verran että juustoraaste saa väriä.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Iltalehti Sadonkorjuu-liite Omena-vinkit




Julkaistu: 10.-11.9.2011
Teksti: Marianne Kiskola

10 keinoa hyödyntää omenat

Joka syksy omenoiden kanssa tarjonta ja kysyntä eivät millään meinaa kohdata, kun kerralla puu – parhaimmillaan usea – antaa omenasatonsa kerralla. Mihin nämä kaikki omenat laitetaan? Ei hätää! 10 omenavinkkiä pelastaa sadon ja puutarhurin hermot.

1) Pressu puiden alle! Siinä vaiheessa kun ensimmäiset omenat alkavat tipahdella puusta, kannattaa puun alle levittää pressu tai kangas, johon omenat voivat rauhassa tippua. Siitä ne on helpompi kerätä kerralla kuin yksitellen noukkia maasta.

2) Talkoovoima on supervoima! Ennenvanhaan asiat tehtiin yhdessä ja siinä oli suuri viisaus. Kymmenen ihmistä poimii, pilkkoo ja mehustaa huomattavasti tehokkaammin kuin yksi yksinään. Kutsu siis ystävät, sukulaiset tai naapurit talkoisiin – ja jakakaa saalis keskenänne. Kukaan ei väsy ja pakastimet sekä hillokaapit täyttyvät kuin itsestään. Ja parasta on yhdessä tekemisen meininki!

3) Hilloa! Tee erilaisia hilloja omenasta. Osa maustuu inkivääristä, osa kanelista, osa rommista. Voit käyttää hilloja talvella aamupirtelöihin tai puuronsilmänä ja herkutella lettujen kera. Pakastaessasi hillon, tarvitset puolta vähemmän sokeria. Hillosta saa myös kauniita lahjoja, kun päällystää kankaalla korkin vierailulle lähtiessään.

4) Mehusta! Omenamehu on helppo keitellä. Lasipullot voi kuumentaa astianpesukoneessa ja korkit kiehauttaa kiehuvassa vedessä. Omenamehua on ihana juoda pitkin vuotta ja siitä saa kauniissa pulloissa mukavia joululahjoja tai tupaantuliaisia.

5) Syö sellaisenaan! Pese ja puolita omenat (viitseliäs ottaa siemenkodankin pois). Laita omenanpuolikkaat kulhoon ja peittää ne kylmällä vedellä, johon puristetaan sitruunasta mehua. Omenalohkot pysyvät raikkaina ja ne on helppo napsia välipalaksi. Samalla tulee annettua keittiölle kaunis silaus ja hurmaava tuoksu.

6) Kuivata! Jos nurkista löytyy kuivuri, se on näppärä omenalohkojen tai renkaiden kuivattamisessa. Omenat kannattaa kuitenkin kuoria ennen kuivatusta. Kiertoilmauunissa voi myös kuivattaa noin 40-50 asteessa omenasiivuja vuorokauden ajan, mutta uuninluukku kannattaa pitää raollaan.

7) Pakasta omenalohkoja boolin viilennykseksi! Pikkujoulujuhliin tai synttärikekkereille booliin tai juomiin voi lisätä isohkoja, pakastettuja omenanpaloja. Joulun aikaan omena ei myöskään riitele joulun mausteiden kanssa. Omenanpala ei myöskään laimenna juomaa jääpalan tavoin, vaan antaa lisämakua.

8) Omenat uuniin! Uuniomenat ovat helppo herkku. Omenalohkot nostetaan voideltuun uunivuokaan ja ripsautetaan päälle sokeria, kanelia ja kaurahiutaleita. Vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa uuniomenat ovat suussa sulava makuelämys.

9) Jaettu ilo on yhteinen ilo! Siirtolapuutarhatyyliin kannattaa laittaa omenat säkkiin valmiiksi ja ne kadun varteen kyltin kera: Saa ottaa. Tanskassa olen nähnyt myös, että vastavuoroisuus toimii. Omenoiden lahjoittajalle on kiikutettu vastaavasti luumuja tai päärynöitä.

10)               Varmista sato tulevinakin vuosina! Paranna omenapuiden laatua hoitamalla puuta. Leikkaa kuivat ja kuolleet oksat sekä karsi puuta säännöllisesti. Tarkasta oman puusi hoito-ohjeet, sillä nuoren ja vanhan puun hoito-ohjeet eroavat toisistaan. Lisätietoja löytyy esim. martoilta, Kekkilältä ja Kotipuutarhuri.com:sta.